11/21/2016

Tahtoisin toivoa kosketusta

Kosketus.

Siitä elämä on tehty.

Minä niin tykkään ihmiskosketuksesta. En tarkoita tällä seksiä saati rakastelua. Vaikka siitä tämä elämä on ihanaa myös.

Sitä kun sä voit käpertyä toisen viereen yöksi, se kun sä voit halata jotakuta. Mä oon tahtonut nykyään halata ihmisiä paljon enemmän. Viimeksi yövuoron aikana, ystäväni tuli kassan viereen ja minä kävin hänen luonaan saaden halauksen. Siitä elämä on tehty, ilosta ja irtiotoista. Läheisyydestä ja lämmöstä.

Fyysinen kontakti on tärkeää, varsinkin kun syksy on pimeämpi kuin pitkään aikaan. Varsinkin yksin ollessa sitä unohtuu välillä liiankin kontaktittomaan elämään. Siinä alkaa jo karsastamaan ihmistä ja toisen kosketusta. Siinä alkaa ajattelemaan yksinäisyyttä ja epätoivoa.

Minä jos kuka poden välillä surua yksinäisyydestä ja kaipaan viereeni kättä josta pitää kiinni. Yksin ollessa yleensä lietson yksinäisyyttä. Laitan kaikki surullisimmat biisit soimaan, kaikki mikä nostaa tunteet pintaan. Minä sytytän tulen, olen huono isäntä ja annan sen päästä valloilleen. Annan sen sytyttää metsäpalon, polttaa koko maailmaa. Siitä syksy on ankeaa aikaa, se ruokkii yksinäisyyden liekkiä.

Sinä voit olla toisen pelastaja. Ole sinä itsesi aarre. Halaa jotakuta. Pistä tähän pimeyteen pieni valo sykkimään, väriläiskä harmauteen.

Sytytä kynttilä, ota joku siihen viereen. Ei ole pakko puhua, koska ei maailma ei aina mielestäni tarvitse sanoja. Se tarvitsee olemista.

Kosketus.

Siitä minä pidän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti