Laitoit pullon kiinni ja ravistelit. Riepottelit mua, mun päätä ja mun kroppaa.
Sä sait mut pohjalle vajoamaan, kuopimaan pimeää sieluttomuutta.
Sait mut valvomaan unettomia öitä, haukottelemaan valvottuja päiviä.
Sait miettimään jaksaako sitä kulkea tässä musteessa, liejussa, suossa.
Mulla ei oo ollu ees keinoja päästä pois. Oon vaan koittanut haukkoa happea pinnalta.
Stressi. Sä oot melkein saanut mut palamaan loppuun. Mut mä kieltäydyn siitä.
Mä oon nähnyt mitä se tekee muille. Mä en tahdo et saat mut romahtamaan pohjalle asti.
Oon tehnyt sun olonkin välillä epämukavaksi, riepotellu sua sanoil kun mua itseäni ei jaksanut enää kiinnostaa mun omakaan seura. Teki mieli repiä vaan hiukset päästä, maalata kasvoihin uudet värit ja paeta. Paeta johonkin kauas tai vieläkin lähemmäs.
Laskea vesille pieni purjevene. Antaa sen viedä minut, minut ja kehoni kauas.
Kunnes joku päivä osuisin karille. Ja aloittaisin askeleet alusta.
Anteeksi. Tälläinen mä vaan oon. Mahdotonta miellyttää ja mahdoton ihminen ymmärtämään.
Would you lie for me?
Cross your sorry heart and hope to die for me?
Would you pin me to a wall?
Would you beg or would you crawl?
Stick a needle in your hungry eyes for me?
Välillä mietin oonko mä jaksaja vai luovuttaja.
