Time for life

Nyt voin puhua muutosten tuulista, vaihtuvista ajatuksista ja uusista maailmoista.

On tullut aika tuulettua, ihmisenä ja samalla tuulettaa oma elämä.

Täs mutaman viikon sisällä mun elämä tulee muuttuu paljon.

Oon joutunut tekee paljon valintoja, ratkaisuja ja pohdintoja, millä edesautan omaa elämääni. Se on pelottanut ja ahdistanut. Ajanut mut ajatusten kaa tosi pitkälle pohdinnan pyörteeseen. Oon miettiny mikä ois parasta. Mikä ois oikein. Samalla miettinyt et mitä mä tahdon elämältä juuri nyt.

Silloin se tajusi. Mä tahdon vuoden turvaa taas, tahdon elää elämääni. Tahdon oppia itsestäni niin paljon lisää. Tahdon tarjota maailmalle vahvan minäkuvan. Tahdon rakentua. Niin paljon tahtomista yhteen vuoteen. Mutta mä tiedän, että tästä vuodesta mä tuun saamaan enemmän kuin pitkään aikaan irti. Mä tuun kasvamaan itsenäisenä ihmisenä. Tuun kasvamaan aikuisemmaksi.

Tuun nauttii ja oppii et miksi maailma menee niinkuin se menee. Tuun tajuamaan, ettei elämä oo niin yksioikoista ja asioiden eteen on nähtävä vaivaa. On opittava ymmärtämään elämän haasteita.

Miksi luovuttaisin silloin kun on vaikeaa, miksi ahdistuisin niistä pimeistä paholaisista jotka ahdistelevat ajalla, vaikka minulla ei ole kiire. Miksi pakenisin itseäni kun tiedän kohtaamisen olevan paras ratkaiseminen. Niin monta kysymystä. Mutta tällä kertaa mä tiedän.

En oo tullu luovuttamaan vaan oppimaan

Sanon kaiken tämän aivan suoraan

Kun oon tässä. Yksin. Tulen miettineeksi, että tuleeko kaikki päätymään niinkuin PMMPkin sen lauloi minulle radiosta:



"Odotanko turhaan sua sittenkin

Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin

Välimatka piinaa ja painaa mua

kuka päättää, ketkä saa onnistua"

Joskus seison yksin ja pohdin, että tuleeko tarinani olemaan niin hiljainen; äänetön. Pyöriikö loppujen lopuksi hymyni vain yhden illan toisen kanssa ja kun unohdun kerran toisen kaa niin hän lähtee. Jättäen hymyni vällyihin ja hukatut päivät kuluu taas toiset samanlaiset viettän kaduten sitä yhteistä aikaa joka tuli jaettua.

Samalla totesin, että ei elämääni varmaan ole sitten mahtuakseen ketään. Ehkä tää tän hetkinen elämä on nyt tosi kiireistä ettei siihen toista mahtuisikaan. Se on väärä tapa ajatella, mutta turvallinen. Puolin ja toisin. Mulla on niin kiire töissä ja mun elämässä tapahtuu nyt niin laajasti asioita, että tuntuu et itsekin on vaikea kysyä oman varjoni mukana. Tai ehkä varjoni ei pysy minun mukana.

Mun täytyy antaa aikaa itselleni. Oppia et itsenäinen ihmine selviää välillä myös yksin.

Bye bye lullaby

Hassua kuinka joka kerta kun mun sydän vihdoin oppii tuntemaan, toinen ei anna sijaa.

Matkasin kyyneleet silmissä kotiin.

Täydellinen ja silti niin lohduton reissu.

Olen kuin oman elämäni farssi, rakkauskomedia, ilman huumoria ja onnellista loppua.

Silti mä jatkan, etsin hymyn.

Antaa sydämen levätä ensin hetken.

Childhood; I'll be your Peter Pan

Elämästä nauttiminen. Paluu lapsuuteen. Paluu lapsenmielisyyteen.

Eilen sain nauttia, nauttia pitkästä aikaa ystävieni seurassa.

Tunnit asfalttiviidakossa autolla, kävely satamassa, leikkikentät.

Miksi kasvaa aikuiseksi niin nopeasti kun lapsuus on edelleen kesken?

Mietin, että ehkä susta olis tähän samaan tarinaan.

Ehkä sä mahtuisit tähän mun uskomattomaan perheeseen joka on siinä aina.

Aika testata todellisuus

Tarinoilla on tarkoitus opettaa elämää.
Opettaa miltä tuntuu kun rakkaus on kovaa ja karua.
Kuinka kaikki ihmiset eivät ole mustavalkoisia, vaan värikkäitä. Ja hyviä ja pahoja ihmisiä on.

Ei ihmisiä jotka tekevät vääriä valintoja vaan valintoja joiden seuraamukset ovat negatiivisia.

Samalla tuntuu hassulta ajatus, että tarina on saanut uuden väriläiskän. Hymyn yöhön.
Kävelyyn on tarttunut käsi ja pohdinta taas elämästä on alkanut.

Tahdon oppia sinusta ja kuinka sinun elämä vaikuttaa minun elämään. Askelmat veden ääressä. Katseet Helsingin yöhön on jaettu.

Ehkä tällä kertaa on minun aikani antaa oikeasti hymylle mahdollisuus eikä olla niin heikkohermoinen.

Sillä harvemmin ihminen tekee virheitä kymmentä kertaa.

You better work and show the world that you need a vacation

Viisi viimeisintä päivää töissä on onnistunut pitämään mun elämän juuri sopivan kiireisinä. 

Iltavuoroja, polkemista edestakaisin päästen kotiin yleensä puoli yhden jälkeen yöllä.

Sinkkuelämää-sarjan tuijotus yön hämärille tunneille. Ja siitä kostautuneena nukkuminen puolille päivin.

Ehkä juuri tälläistä elämää olen tarvinnut. Ei ole kerennyt pysähtymään miettimään. Kaikki harmit ja huolet on jäänyt kokoajan taka-alalle kun on vaa juossut töihin ja töistä pois. 

Pahinta ja parasta ehkä tässä on nyt juurikin se, että mulla alkoi nyt 3 vapaapäivää. Joudun pysähtymään. Joudun kohtaamaan taas ajatukset silmästä silmään. Joudun painiotteluun niiden kanssa, enkä tiedä koskaan kumpi on vahvempi. 

Jotain hyvää silti, lämmin ilma ja aurinko. Takapiha ja hymy. Auringonottoa ja musiikkia.

Mitenkä muilla, yhtä ajatuksentäyteinen ja tunnerikas kesä kun mulla? 

Älä rakasta, takerru tai kiinny. Yksin sinun ei tarvitse kantaa kuin oma sydämesi

Öisin on kummallista kun inspiraatio ja ihminen alkaa elämään.

En tiedä johtuuko se siitä että katson rakkaustarinoiden tuhoutumista ja ystävyyden muuttumista sinkkuelämää-elokuvan mukana vai vain siitä kuinka välillä on ihana vain olla.

Tänä yönä kumminkin päätin, että en voi jatkaa riutuen. Tänä yönä oli jätettävä kaikki mikä muistutti menneisyydestä. Joskus se vain vaatii elämän rajaamista. Ottamista sydämestä otteen, ei antaa sen johtaa. Ei antaa sen satuttaa. Koska se vain murtaa tavalla tai toisella.

Parempi paeta sydäntä ja tottumusta tuntea. Alkaa ajatella vihdoin omilla aivoilla. Vaikka välillä ajattelee päästävänsä irti, ei pysty. Ei pysty jatkamaan.

Tänään oli otettava askel. Sinusta ei tule minun kohtaloani. Minusta ei tule sinun orjaasi.

Tänään minä jätän sinut varjoihin. Tänään minä alan vihdoin ottamaan sydämestäni otteen.

Vaikeinta on päästää irti ihmisistä, samalla se ehkä tuntuu parhaimmalta teolta ikinä.

Muista, en ole kenenään vanki. En kenenkään häkkilintu.

Hymy on painoarvolla tässä kuussa

Se alkoi taas, uusi kuukausi, uusi kuukausi uudesta ajasta. Uudesta vuodesta. 2014 kulkee, minä sen mukana. Pohtien mikä on oikein ja väärin. Pohtien kuka mun elämässä on tärkein ja kuka siinä tahtoo elää. Oppia kuinka kirjoittaa kauniisti, kuinka koskettaa monia ihmisiä.

Ehkä tää kuukaus on mun tavoitteiden kuukausi, ehkä yritän alkaa toteuttaa unelmia. Alkaa tavoitella niitä päähänpistoksia ja tehdä todellakin kaikkea mitä mun on pitänytkin.

Juttelin tänään entisen kuvaamataidon opettajani kanssa kun häneen kaupassa törmäsin, mieleeni palaten sanat "unelmiaan tulee tavoitella. Myös hulluja päähänpistoja"

Kuukausi alkanut hymyillen. Tavannut uusia ihmisiä, sekä upean ihmisen menneisyydestä. Arvostukseni kohosi häntä kohtaan paljon. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon hän minusta olisi ymmärtänyt jo niin nuorena. Ymmärrys kohosi. Hymy. Siitä tuli osa minua. Ymmärsin kuinka minun ympärilleni on laskettu kädet suojaksi. Kuinka minua ei koskaan ole hyljätty.

Nyt odotan vain ensi viikkoa. Jatkan ihmisiin tutustumista. Opin olemaan yhtä hymyni kanssa. Opin olemaan niinkuin ennen.

Opin ettei elämä ole menneisyyteen punottu vaan tähtään tulevaan ja kirjon itselleni uuden elämän.

Never stop

Viime yönä ajeltiin ystävien kanssa, ympäriinsä.
Vailla päämäärää. Vailla kohdetta.

Silloin oli helppo hymyillä. Silloin on helppo hymyillä ku oon liikkeessä.
Mua ei vainoa ajatukset niin kauan kun mä pysyn liikkeessä.

On helppo olla onnellinen kun tekee jotain, eikä liikaa huolehdi.
Mä ajattelen muutenkin nykyään liikaa, mustat varikset palaavat korviini.
Vanhat haavat rakoilee.

Ei liikaa suolaa haavoille, ei liikaa kipua menneisyyteen.

Pysy liikkeessä, pysy kiinni hymyssä.