Synttärit.
20-vuotias.
Aikuistumista.
Päätöksiä.
Hymyä ja surua.
Valintojen viidakkoa.
Juhlimista.
Läheisiä ihmisiä.
Upea elämä.
12/28/2014
Guy, you're a man soon
Mitä mahtuu muutamaan päivään.
Synttärit.
20-vuotias.
Aikuistumista.
Päätöksiä.
Hymyä ja surua.
Valintojen viidakkoa.
Juhlimista.
Läheisiä ihmisiä.
Upea elämä.
Synttärit.
20-vuotias.
Aikuistumista.
Päätöksiä.
Hymyä ja surua.
Valintojen viidakkoa.
Juhlimista.
Läheisiä ihmisiä.
Upea elämä.
12/25/2014
12/21/2014
offer me an inspiration
Tuntuu edelleen, että hukun johonkin sekavaan
ja kaiken keskellä en löydä pois.
Voisin vain paeta.
Mutta kenen luo ja miksi ja milloin.
Stressikeskeinen yksilö.
ja kaiken keskellä en löydä pois.
Voisin vain paeta.
Mutta kenen luo ja miksi ja milloin.
Stressikeskeinen yksilö.
12/15/2014
Keep moving on, you're doing great
Tahdon puhua nyt itsestäni, millainen mä oon ja mitä mä oon kokenut.
Mä oon kokenut elämässäni aika paljon näinkin nuoreen ikään.
Mä oon kokenut tosi pahasti kiusaamista, mut on petetty, mut on jätetty.
Mut on hylätty ja musta on kerrottu vaikka mitä.
Mä oon käynyt pyörimässä tosi pohjalla. Oon käynyt kuopasemassa kuraa ojan pohjalta.
Oon ollu itteni kanssa lukion kakkoselle asti tosi hukassa.
Kävin yläasteen ja lukion välillä identiteettikriisin jossa jouduin käsittelemään kaiken.
Mä kyseenalaistin itseni ihmisenä ja mun koko olemus oli just niin varjoisaa.
En osannut silloin oikeen ajatella mitään hyvää itsestäni ja musta tuntui ettei musta voi kukaan tykästyä ja mua ei osata hyväksyä.
Oon itkenyt sen ajan yli, mut silloin mä itkin omaa itseäni ja millainen oon. Pyysin muutosta. Pyysin yön pimeinä tunteina että mä oisin suositumpi, komeampi, parempi jne. Mun rytmit alko sekoilee. Ylppärit lähesty sotkemaan mua ja kaikki muut kokeet ja koulupaine oli kova sen kaiken keskellä.
Kaiken tän keskellä mä täytin 18, Mä päätin, että mä tuun nousee tästä kaikesta. Opin kyseenalaistamaan itseäni ja samalla keskustelemaan itseni kanssa. Mä sain juttuseuraa ja puhuminen koulutti mua ihmisenä paljon. Ei mua enää oikeastaa kiusattu lukioaikana. Huutelua on aina ja sitä tulee aina olemaan, mutta ihmisiä oli ja pysyi. Ja niistä pääosa on jatkanut ystävinä tähän päivään asti.
Ehkä just se et lähtee itsensä kanssa käymään sitä prosessia ja osaa pyytää sitä apua ni on jo hieno asia ihmisenä. Tai se et jotkut on valmiita oikeasti olemaan siinä sun kaa ja auttamaan.
Mä päätin, että mä oon hieno ihminen. Et mä oon oikeesti välillä ihan hauskakin ja ystävällinen.
On monta haavaa jotka vaikuttaa muhun.
Mä edelleen pelkää hylkäämistä, sitä että jään yksin tai mua ei hyväksytä. Samalla mä oon tajunnut et kaiken eteen on tehtävä. Et oikeesti oon yhtä tärkeä kuin moni muukin.
Ja hei, tässä mä edelleen teille lukijat blogia kirjoitan. Sieltä pohjamudista kuopivasta pojasta on kavunnut ylös mies, jolla on taas paljon enemmän unelmia ja tavoitteita.
Hei, ja jos mä oon hieno ni niin oot säkin!
Ja tämmösestä tukiverkostosta ja monista muista saa olla kiitollinen.
Mä oon kokenut elämässäni aika paljon näinkin nuoreen ikään.
Mä oon kokenut tosi pahasti kiusaamista, mut on petetty, mut on jätetty.
Mut on hylätty ja musta on kerrottu vaikka mitä.
Mä oon käynyt pyörimässä tosi pohjalla. Oon käynyt kuopasemassa kuraa ojan pohjalta.
Oon ollu itteni kanssa lukion kakkoselle asti tosi hukassa.
Kävin yläasteen ja lukion välillä identiteettikriisin jossa jouduin käsittelemään kaiken.
Mä kyseenalaistin itseni ihmisenä ja mun koko olemus oli just niin varjoisaa.
En osannut silloin oikeen ajatella mitään hyvää itsestäni ja musta tuntui ettei musta voi kukaan tykästyä ja mua ei osata hyväksyä.
Oon itkenyt sen ajan yli, mut silloin mä itkin omaa itseäni ja millainen oon. Pyysin muutosta. Pyysin yön pimeinä tunteina että mä oisin suositumpi, komeampi, parempi jne. Mun rytmit alko sekoilee. Ylppärit lähesty sotkemaan mua ja kaikki muut kokeet ja koulupaine oli kova sen kaiken keskellä.
Kaiken tän keskellä mä täytin 18, Mä päätin, että mä tuun nousee tästä kaikesta. Opin kyseenalaistamaan itseäni ja samalla keskustelemaan itseni kanssa. Mä sain juttuseuraa ja puhuminen koulutti mua ihmisenä paljon. Ei mua enää oikeastaa kiusattu lukioaikana. Huutelua on aina ja sitä tulee aina olemaan, mutta ihmisiä oli ja pysyi. Ja niistä pääosa on jatkanut ystävinä tähän päivään asti.
Ehkä just se et lähtee itsensä kanssa käymään sitä prosessia ja osaa pyytää sitä apua ni on jo hieno asia ihmisenä. Tai se et jotkut on valmiita oikeasti olemaan siinä sun kaa ja auttamaan.
Mä päätin, että mä oon hieno ihminen. Et mä oon oikeesti välillä ihan hauskakin ja ystävällinen.
On monta haavaa jotka vaikuttaa muhun.
Mä edelleen pelkää hylkäämistä, sitä että jään yksin tai mua ei hyväksytä. Samalla mä oon tajunnut et kaiken eteen on tehtävä. Et oikeesti oon yhtä tärkeä kuin moni muukin.
Ja hei, tässä mä edelleen teille lukijat blogia kirjoitan. Sieltä pohjamudista kuopivasta pojasta on kavunnut ylös mies, jolla on taas paljon enemmän unelmia ja tavoitteita.
Hei, ja jos mä oon hieno ni niin oot säkin!
Ja tämmösestä tukiverkostosta ja monista muista saa olla kiitollinen.
Kärlek
On moni asia joka stressaa, joka ahdistaa.
Mut sanoin et laitan pääni pantiksi tähän juttuun
1+1.
Oon valmis tekee töitä elämän eteen
Mut sanoin et laitan pääni pantiksi tähän juttuun
1+1.
Oon valmis tekee töitä elämän eteen
12/12/2014
12/11/2014
Pelastus
Enpä ois uskonut,
mutta kylmä sydän on aina parempi.
 |
| http://images.elephantjournal.com/wp-content/uploads/2012/04/walking-away.jpg |
12/09/2014
Heitä mut nurkkaan kylmästi
Ehkä elämä ei ole niin yksioikoista, mutta usein ja liki joka kerta meille on määräytynyt roolit.
Me mukaudumme asemaamme ja tyydymme osaamme tässä näytelmässä ja toteutamme samoja maneereja, jotka ovat tyypillisiä meidän roolihahmomme suoritukseen.
Me kaikki; sinä ja minä. Me kaksi tiedämme ettei mikään tule muuttumaan.
Oma roolini on mitä on ja siltä puuttuu tahtominen kaikkea kohtaan. Se rooli ei tajua kuinka se nauttii kaikesta ennenkuin yön tunnit sortuvat aamuherätykseen. Roolini toistaa kaikki samat maneerit aamuisin, sekä se patoutuu hymyn suojaan vaikka sitä sattuisikin.
Meidän kahden dialogi. Se saattaa toistua uudelleen ja uudelleen, me tapaamme taas ja taas ja taas. Mutta molemmat tiedämme, että sinä meistä kahdesta kaipaat enemmän rakkautta kuin ymmärränkään. Sinä kaipaat ihmisen jota kaivata. Ehkä minäkin joskus aikoinaan kaipasin samanlaista roolisuoritusta elämääni,
Sanot etten ole korvike, mutta tuntuu että muuksi minua ei ole luotu. Minä olen se viimeinen vaihtoehto mutta se turvallinen, kun muut jättää. Minä olen vain se mitä muistetaan kun rakkaus on menetetty.
Tahdon vain ymmärtää miltä tuntuu olla jollekin muutakin kuin vain joku.
Me mukaudumme asemaamme ja tyydymme osaamme tässä näytelmässä ja toteutamme samoja maneereja, jotka ovat tyypillisiä meidän roolihahmomme suoritukseen.
Me kaikki; sinä ja minä. Me kaksi tiedämme ettei mikään tule muuttumaan.
Oma roolini on mitä on ja siltä puuttuu tahtominen kaikkea kohtaan. Se rooli ei tajua kuinka se nauttii kaikesta ennenkuin yön tunnit sortuvat aamuherätykseen. Roolini toistaa kaikki samat maneerit aamuisin, sekä se patoutuu hymyn suojaan vaikka sitä sattuisikin.
Meidän kahden dialogi. Se saattaa toistua uudelleen ja uudelleen, me tapaamme taas ja taas ja taas. Mutta molemmat tiedämme, että sinä meistä kahdesta kaipaat enemmän rakkautta kuin ymmärränkään. Sinä kaipaat ihmisen jota kaivata. Ehkä minäkin joskus aikoinaan kaipasin samanlaista roolisuoritusta elämääni,
Sanot etten ole korvike, mutta tuntuu että muuksi minua ei ole luotu. Minä olen se viimeinen vaihtoehto mutta se turvallinen, kun muut jättää. Minä olen vain se mitä muistetaan kun rakkaus on menetetty.
Tahdon vain ymmärtää miltä tuntuu olla jollekin muutakin kuin vain joku.
12/05/2014
Jump
Oon koittanut pohtia, että mikä on oikein.
Mikä tekee mut onnelliseksi.
Tuntuu että hitaasti mä halkeilen, mä romahdan.
Tahdon muuttua mut en osaa, paha ihminen sydänpohjaa myöten.
Paha hyvässä kehossa, hyvä ihminen aina tiettyyn pisteeseen asti.
Oppia ikä kaikki. Tuntuu vaikealta ajatella, että osaisin elää.
Osaanhan minä, mutta en täysillä.
Laulan silti, epävireisesti ja kovaa.
Tanssin edelleen, kömpelösti ja omistautuneena.
Siivoan edelleen, kuin energiaa riittäisi jatkamaan.
Ehkä muutos elämään tekisi hyvää.
Ehkä pieni matka tuntemattomaan silmät kiinni voisi auttaa mua päättämään.
Mikä tekee mut onnelliseksi.
Tuntuu että hitaasti mä halkeilen, mä romahdan.
Tahdon muuttua mut en osaa, paha ihminen sydänpohjaa myöten.
Paha hyvässä kehossa, hyvä ihminen aina tiettyyn pisteeseen asti.
Oppia ikä kaikki. Tuntuu vaikealta ajatella, että osaisin elää.
Osaanhan minä, mutta en täysillä.
Laulan silti, epävireisesti ja kovaa.
Tanssin edelleen, kömpelösti ja omistautuneena.
Siivoan edelleen, kuin energiaa riittäisi jatkamaan.
Ehkä muutos elämään tekisi hyvää.
Ehkä pieni matka tuntemattomaan silmät kiinni voisi auttaa mua päättämään.
12/01/2014
En ehkä tunne, mutta välitän
Ehkä eniten arvostan sua,
kun musta tuntuu et oot valmis jäämään.
Vaik niin moni onkin sua ennen lähtenyt.
Kerrankin osattiin elää siinä hetkessä.
Ehkä kiitollisin ihminen on silloin kun hänellä on ystävä.
kun musta tuntuu et oot valmis jäämään.
Vaik niin moni onkin sua ennen lähtenyt.
Kerrankin osattiin elää siinä hetkessä.
Ehkä kiitollisin ihminen on silloin kun hänellä on ystävä.
Conclusively
Asioita selittelemällä ei päästä pitkälle.
Ois aika tehdä päätöksiä.
Ois sun aika tehdä valintas.
Rakas blogi, oot ollut mulle mun henkireikä viimeiset öö..... 5 vuotta.
Sä tiedät mun elämästä enemmän kuin kukaan. Sä tiedät mun ajatuksia niin paljon.
Ennen oisin sanonu etten vois kirjottaa päiväkirjaa, mut kai tästä sitten tuli sellainen.
Mut välil mä kaipaisin et mä saisin tän vastaamaan mun pohdintoihin ja tekee päätöksii mun puolesta.
Tekisit nyt sen valinnan,
päättäsit et onko tää kaikki sen arvosta.
Ois aika tehdä päätöksiä.
Ois sun aika tehdä valintas.
Rakas blogi, oot ollut mulle mun henkireikä viimeiset öö..... 5 vuotta.
Sä tiedät mun elämästä enemmän kuin kukaan. Sä tiedät mun ajatuksia niin paljon.
Ennen oisin sanonu etten vois kirjottaa päiväkirjaa, mut kai tästä sitten tuli sellainen.
Mut välil mä kaipaisin et mä saisin tän vastaamaan mun pohdintoihin ja tekee päätöksii mun puolesta.
Tekisit nyt sen valinnan,
päättäsit et onko tää kaikki sen arvosta.
11/30/2014
Pointless
Jos sä vaa sanoisit et oon roska, turhake ja hyödytön?
Oisko se vaa molemmille helpompi?
Oisko se vaa molemmille helpompi?
Ei tarvis turhan takia mieltänsä pahoittaa.
11/27/2014
Emotionaalisesti masokisti
Kui kertoisin.
Hassua.
Kun sä tiedät kuitenkin et oot mulle tärkeä.
Mutta et kuitenkaan.
Kun oon valmis päästää sut menemään.
Enkä laskemaan takaisin.
Kun oon valmis kuitenkin aina päästämään lähelle.
Enkä päästämään pakoon.
Kun me molemmat tiedetään, että tässä leikissä tulee molempia sattumaan.
Hassua.
Kun sä tiedät kuitenkin et oot mulle tärkeä.
Mutta et kuitenkaan.
Kun oon valmis päästää sut menemään.
Enkä laskemaan takaisin.
Kun oon valmis kuitenkin aina päästämään lähelle.
Enkä päästämään pakoon.
Kun me molemmat tiedetään, että tässä leikissä tulee molempia sattumaan.
Sinä muovaat minut uudenlaiseksi
Tuntuu hauskalta muovata blogia, taas uusi tarina, taas uusi kuvitus.
Mä oon niin pitkään blogiani pitänyt tiiliseinässä.
Kuin raapustaisin graffiteja, värittäisin elämääni.
Oon aina pitänyt blogiani vähän kuin pääni sisäisenä hullujen huoneena, tai ehkä päiväkirjana. Kumpi kuulostanee nyt sitten kenenkin korvaan miellyttävämmältä.
Oon alkanut etsiä tarinaani. Oon alkanut etsimään itseäni.
Siksi perustelen muokkaamiseni.
Usva ja katse kaukaisuuteen.
Minä etsin tulevaa, etsin itseäni ja sitä kenen kanssa ja keiden kanssa jaan sen tarinan.
Katse eteenpäin niin sanotusti, ehkä samalla se kuin sinä tai minä; niin me olemme ja katsomme eteenpäin.
Et sinäkään katso taaksepäin kun luet blogiani. Ellet sitten peilin kautta sitä katso.
Usva, eksynyt ja mystinen. Salaperäinen asia.
Olen vähän ollut hakoteillä itseni kanssa ja siksi usva. Sen piiloon hamuaa kaikki mieleni asiat ja niitä minä lähden etsimään. Kuin vanha merikarhu lastaisi laivansa ja lähtisi juuri niin synkkään usvaan etsimään löytämättömiä saaria. Niin minäkin lähden etsimään usvasta juuri sitä mitä minä olen.
Tästä alkaa taas uudet tarinat, uudet luonnokset. Uudet kuvat ja ajatukset.
Tai ehkä mikään ei muutu, mutta blogi elää niinkuin minä elän.
Ehkä se nyt on vähän harmaa ja mitäänsanomaton, mutta vakuutan teille.
Minä elän yhtä värikkäästi kuin ennenkin. Etsin vain vastauksia tästä tuhansien kysymyksien merestä.
Mä oon niin pitkään blogiani pitänyt tiiliseinässä.
Kuin raapustaisin graffiteja, värittäisin elämääni.
Oon aina pitänyt blogiani vähän kuin pääni sisäisenä hullujen huoneena, tai ehkä päiväkirjana. Kumpi kuulostanee nyt sitten kenenkin korvaan miellyttävämmältä.
Oon alkanut etsiä tarinaani. Oon alkanut etsimään itseäni.
Siksi perustelen muokkaamiseni.
Usva ja katse kaukaisuuteen.
Minä etsin tulevaa, etsin itseäni ja sitä kenen kanssa ja keiden kanssa jaan sen tarinan.
Katse eteenpäin niin sanotusti, ehkä samalla se kuin sinä tai minä; niin me olemme ja katsomme eteenpäin.
Et sinäkään katso taaksepäin kun luet blogiani. Ellet sitten peilin kautta sitä katso.
Usva, eksynyt ja mystinen. Salaperäinen asia.
Olen vähän ollut hakoteillä itseni kanssa ja siksi usva. Sen piiloon hamuaa kaikki mieleni asiat ja niitä minä lähden etsimään. Kuin vanha merikarhu lastaisi laivansa ja lähtisi juuri niin synkkään usvaan etsimään löytämättömiä saaria. Niin minäkin lähden etsimään usvasta juuri sitä mitä minä olen.
Tästä alkaa taas uudet tarinat, uudet luonnokset. Uudet kuvat ja ajatukset.
Tai ehkä mikään ei muutu, mutta blogi elää niinkuin minä elän.
Ehkä se nyt on vähän harmaa ja mitäänsanomaton, mutta vakuutan teille.
Minä elän yhtä värikkäästi kuin ennenkin. Etsin vain vastauksia tästä tuhansien kysymyksien merestä.
11/26/2014
Put me in the cage, please
Kui sitä haaveilee aina enemmän,
kun sun eteen annetaan kaikki hopeatarjottimella.
Kui sä et vaa osaa ottaa vastaan niitä ihmeitä ja ihania asioita,
joiden takia kannattaa jatkaa huomiseen.
Miksi sun sydän ei lepää, se riehuu ja velloo.
Miks sä et vaa osaa olla, elää ja nauttia.
Vaan sä oot seonnut.
Sä et osaa päättää, sä nautit siitä sekavasta tunteesta.
Sä et enää tiedä... Onko elämä sen arvoista että näkisit sen jonkun kanssa väreissä.
Sä tahdot pakoon ja paeta. Sä tahdot kadota ja katua.
Miksi sä et enää osaa ajatella, että joku vois tuntea enemmän sua kohtaan.
Vai pelkäätkö et se sitoo sut liikaa yhteen ihmiseen kun oot aina ollu niin villi ja vapaa?
kun sun eteen annetaan kaikki hopeatarjottimella.
Kui sä et vaa osaa ottaa vastaan niitä ihmeitä ja ihania asioita,
joiden takia kannattaa jatkaa huomiseen.
Miksi sun sydän ei lepää, se riehuu ja velloo.
Miks sä et vaa osaa olla, elää ja nauttia.
Vaan sä oot seonnut.
Sä et osaa päättää, sä nautit siitä sekavasta tunteesta.
Sä et enää tiedä... Onko elämä sen arvoista että näkisit sen jonkun kanssa väreissä.
Sä tahdot pakoon ja paeta. Sä tahdot kadota ja katua.
Miksi sä et enää osaa ajatella, että joku vois tuntea enemmän sua kohtaan.
Vai pelkäätkö et se sitoo sut liikaa yhteen ihmiseen kun oot aina ollu niin villi ja vapaa?
11/24/2014
Never cry
Kuin Janna sen laulaa, yhtä sekavasti, yhtä onnettomasti. Niinkuin mun mieli.
Mä oon koittanut saada selkeyttä tähän kaikkeen. Tuntuu kuin juoksisin pitkin labyrinttiä, uusi seinä, uusi umpikuja. Stressaa.
Etsin vastauksia biiseistä, etsin tunnetiloja yöstä. Valoista ja yksinäisen tyhjistä kaduista.
Eilen kuuntelin Lissie - Go your own way:n kävellessäni kotiin, hymyilin. Teki mieli vuodattaa kyyneliä. En tiennyt tunnetta sen ollessa niin sekava aivan kuin olisin onnellinen vain siinä tilanteessa. Teki mieli vain jatkaa kävelyä. Pysähtymättä. Mennä pitkin niitä hämäriä katuja, välttää katseita, kohdata vain oma heijastus putiikkien näyteikkunoista katuvalojen loisteessa. Kuulla se musiikki korviini. Itkeä kaikki pois.
Ehkä minä hetkeen en pohtinut. En ajatellut ketään. En kenen kanssa olen tässä illassa. En kenen kanssa olen huomenna. Kuka kantaa hymyni ylihuomenna?
En ikinä ole ollut surumielinen ihminen, se ei ole perusolemukseni. Ulospäin heijastan hymyä, olen oikeasti aika onnellinen. Onnellinen mutta eksynyt.
Olen tällä hetkellä yhtä sekava kuin tämä teksti. Tuntuu, etten tunnu löytävän kohtaloa tai sen asettamaa reittiä.
Ehkä se aika. Se että tarvitsisin muutamia päiviä kävellä yksin. Kumpa vain osaisin välillä olla yksin.
Mä oon koittanut saada selkeyttä tähän kaikkeen. Tuntuu kuin juoksisin pitkin labyrinttiä, uusi seinä, uusi umpikuja. Stressaa.
Etsin vastauksia biiseistä, etsin tunnetiloja yöstä. Valoista ja yksinäisen tyhjistä kaduista.
Eilen kuuntelin Lissie - Go your own way:n kävellessäni kotiin, hymyilin. Teki mieli vuodattaa kyyneliä. En tiennyt tunnetta sen ollessa niin sekava aivan kuin olisin onnellinen vain siinä tilanteessa. Teki mieli vain jatkaa kävelyä. Pysähtymättä. Mennä pitkin niitä hämäriä katuja, välttää katseita, kohdata vain oma heijastus putiikkien näyteikkunoista katuvalojen loisteessa. Kuulla se musiikki korviini. Itkeä kaikki pois.
Ehkä minä hetkeen en pohtinut. En ajatellut ketään. En kenen kanssa olen tässä illassa. En kenen kanssa olen huomenna. Kuka kantaa hymyni ylihuomenna?
En ikinä ole ollut surumielinen ihminen, se ei ole perusolemukseni. Ulospäin heijastan hymyä, olen oikeasti aika onnellinen. Onnellinen mutta eksynyt.
Olen tällä hetkellä yhtä sekava kuin tämä teksti. Tuntuu, etten tunnu löytävän kohtaloa tai sen asettamaa reittiä.
Ehkä se aika. Se että tarvitsisin muutamia päiviä kävellä yksin. Kumpa vain osaisin välillä olla yksin.
11/06/2014
Kuinka kertoa
Tuntuu hupsulta pohtia, näin yön pimeydessä kuinka blogini on ottanut vain yhden kaistan.
Vai onko se todellakin nykyään vain aivoissani ainoa kysymys.
Tunne-elämä, sydämen riipivät haavat ja rakkauden ympärillä pyörivä ihmettely.
Kun en osaa kertoa teille kuinka kauniisti Haloo Helsinki laulaa kappaleen Vihaan kyllästynyt. Kuinka nautin juoda toisen kanssa aamukahvit. Kuinka en edes tahdo puhua toisen kanssa. Riittää kun toinen on.
En tiedä kuinka kertoisin kuinka vihaan ostamaani suklaakahvia, kuinka sen maku on jotain niin karmaisevaa verrattuna sen tuoksuun, joka hivelisi jokaisen suklaanrakastajan tuoksusensoreita.
Kuinka kertoisin, että kuuntelen biisejä loopilla ja tykkään kadota niiden viemään hypnoosiin jonka tahdissa on helppo kävellä pitkin Lahden katuja. Radiomaston huipulla tuulee, mutta minä rakastun siihen näkymään kerta toisensa jälkeen. Kuinka tahtoisin vaan viedä toisen niiden mastojen ääreen, niin että hän ymmärtäisi sen teon oikean sisällön. Kuinka tahdon jakaa kauneuden toiselle; jakaa kauneuden toisen kanssa.
Kuinka on helpompia yöt joilloin joku kietoo kätensä ympärille.
Kuinka tahtoisin nähdä ystäviäni, mutta en osaa enää aloittaa keskustelua.
Kuinka haluan pois täältä, kadota maan alle ja maan niellyksi. Poistaa värit hahmostani.
Kuinka tahtoisin poistaa ihmisiä elämästäni, koska he vain elävät siinä mutta eivät välitä. Se tekeekin siitä niin kummallista. Niin tunteettomalta se kuulostaa, samalla siinä on merkitys ja tarkoitus. Ihminen on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mutta jos hän ei saa koskaan vastakaikua, ei hän tahdo pitää sellaisia jäseniä yhteisössään. Se on helppoa vaan sitten hoitaa "estäpoistadeletoi"-toiminnoilla.
Mä pelkään sitä, että mä oon vaa toisille se helppo kohde. Se johon käyttää ne tunnit joita ei saa käytettyä sen oikean kanssa. Oon se välimatka parempaan.
Kuinka tahtoisin kertoa arjestani,
taisin tehdä sen kaikista helpoimmalla tavalla.
Vai onko se todellakin nykyään vain aivoissani ainoa kysymys.
Tunne-elämä, sydämen riipivät haavat ja rakkauden ympärillä pyörivä ihmettely.
Kun en osaa kertoa teille kuinka kauniisti Haloo Helsinki laulaa kappaleen Vihaan kyllästynyt. Kuinka nautin juoda toisen kanssa aamukahvit. Kuinka en edes tahdo puhua toisen kanssa. Riittää kun toinen on.
En tiedä kuinka kertoisin kuinka vihaan ostamaani suklaakahvia, kuinka sen maku on jotain niin karmaisevaa verrattuna sen tuoksuun, joka hivelisi jokaisen suklaanrakastajan tuoksusensoreita.
Kuinka kertoisin, että kuuntelen biisejä loopilla ja tykkään kadota niiden viemään hypnoosiin jonka tahdissa on helppo kävellä pitkin Lahden katuja. Radiomaston huipulla tuulee, mutta minä rakastun siihen näkymään kerta toisensa jälkeen. Kuinka tahtoisin vaan viedä toisen niiden mastojen ääreen, niin että hän ymmärtäisi sen teon oikean sisällön. Kuinka tahdon jakaa kauneuden toiselle; jakaa kauneuden toisen kanssa.
Kuinka on helpompia yöt joilloin joku kietoo kätensä ympärille.
Kuinka tahtoisin nähdä ystäviäni, mutta en osaa enää aloittaa keskustelua.
Kuinka haluan pois täältä, kadota maan alle ja maan niellyksi. Poistaa värit hahmostani.
Kuinka tahtoisin poistaa ihmisiä elämästäni, koska he vain elävät siinä mutta eivät välitä. Se tekeekin siitä niin kummallista. Niin tunteettomalta se kuulostaa, samalla siinä on merkitys ja tarkoitus. Ihminen on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mutta jos hän ei saa koskaan vastakaikua, ei hän tahdo pitää sellaisia jäseniä yhteisössään. Se on helppoa vaan sitten hoitaa "estäpoistadeletoi"-toiminnoilla.
Mä pelkään sitä, että mä oon vaa toisille se helppo kohde. Se johon käyttää ne tunnit joita ei saa käytettyä sen oikean kanssa. Oon se välimatka parempaan.
Kuinka tahtoisin kertoa arjestani,
taisin tehdä sen kaikista helpoimmalla tavalla.
11/04/2014
Oota, mä tuun sun kyydillä yhden pysäkin välin
Kun sydän ei enää pamppaile samaan tahtiin,
kun yö on päivää parempi.
Kun taas meidän huulet kohtaa. Samalla me emme kohtaa
Sä sanot et on ikävä.
Mullakin.
En kuitenkaan enää tiedä, onko se oikea ikävä.
Me ollaan mut me ei olla,
se tuntuu oikeastan aika kivalta.
Ei oo kahleita. Samalla voi vaan olla.
kun yö on päivää parempi.
Kun taas meidän huulet kohtaa. Samalla me emme kohtaa
Sä sanot et on ikävä.
Mullakin.
En kuitenkaan enää tiedä, onko se oikea ikävä.
Me ollaan mut me ei olla,
se tuntuu oikeastan aika kivalta.
Ei oo kahleita. Samalla voi vaan olla.
10/31/2014
I'm just a lover, not loved
Entä jos oon kyllästynyt olee vaa se paikka kun sulla ei oo ketään muuta,
kun sut jätetää. Kun sut hylätää. Mä oon se lohtu, oon olemassa kun muut ei oo.
Mut mitä jos kerron et sä unohdat mut aina kun tulee toinen, kun joku muu on olemassa.
Mä jään.
Entä jos mäkin tahdon rakkautta. Vaikka oon mies ni uskoisitko, että mä tahdon rakkautta?
Mut kui vaik nää ajatukset pyörii päässä aina niin samalla mun on mahdoton sanoa ei,
ja sen jälkeen sä taas löydyt mun vierestä nukkumasta.
Entä jos nautin siitä kuitenkin,
että ees hetken oon maailman tärkein jätkä.
Mä nautin et sä huomaat mut ees sekunnin murto-osan enemmän kuin muita.
kun sut jätetää. Kun sut hylätää. Mä oon se lohtu, oon olemassa kun muut ei oo.
Mut mitä jos kerron et sä unohdat mut aina kun tulee toinen, kun joku muu on olemassa.
Mä jään.
Entä jos mäkin tahdon rakkautta. Vaikka oon mies ni uskoisitko, että mä tahdon rakkautta?
Mut kui vaik nää ajatukset pyörii päässä aina niin samalla mun on mahdoton sanoa ei,
ja sen jälkeen sä taas löydyt mun vierestä nukkumasta.
Entä jos nautin siitä kuitenkin,
että ees hetken oon maailman tärkein jätkä.
Mä nautin et sä huomaat mut ees sekunnin murto-osan enemmän kuin muita.
10/13/2014
As I pose. I try to find smile
Tein lupauksen itselleni, hiljaisen ja salatun. Että joku päivä hymyilisin.
Tiesin sen olevan vaikeaa, tehdä lupaus niin suuri todeksi.
Ja kun tiedän hymyn olevan kuitenkin osa minua.
Ei minun tulisi surra mennyttä enää. Vaan minun tulisi hymyillä huomiseen.
10/11/2014
Love is like a mirror, sometimes you have to face it eye to eye
Nyt puhun sydämestäni, puhtaasti ja avoimesti.
En salaile sitä. En käännä sen sanoja muiksi kuin omikseni.
Olen rakastunut aidosti vain kerran. Se ainoa kerta on syy miksen enää tunne.
Miksen enää uskalla, miksen enää tahdo.
Olen rakastunut päästä varpaisiin. Olen tuntenut jokaisen hymyn, jokaisen suudelman. Kuin se olisi ensimmäinen. Olen kerran sanonut "rakastavani" toisen kasvojen edessä. Olen kerran hymyillyt kuin kipua ei olisi.
Sen kerran minä yritin, jatkoin kaikki tunnemyrskyt ja myräkät. Kaikki hetket ylä- ja alamäessä.
Se rakkaus oli kaikista myrkyllisintä. Se oli narsistin rakkaus.
Se tuhosi minut. Se puri minusta kaiken hyvän pois. Se hitaasti kirvelsi ja mustutti sydäntäni.
Sen jälkeen en enää rakastanut. Minusta tuli sydämetön. Peluri tässä sairaassa pelissä.
Olen kateellinen monille. Monet sanovat että jos joskus osaisikin olla ihastumatta, osaisi olla tuntematta. Osaisi vain mennä järjellä.
Siitä olen kateellinen. Kateellinen tunteista. Minun elämässäni olen tavannut monta uskomatonta ihmistä. Monta niin uniikkia ja sydämellistä ihmistä. Mutta minä, minä olen kuollut. Minun sydämeni ei ole salpaantunut.
Kun sulle kerran sanotaan kaiken tän jälkeen: "Mä en oo koskaan ees sua rakastanut." Sä alat uskoa. Ettei sitä oo; rakkautta nimittäin.
Se tekee kaikesta jotenkin tyhjää. Jotenkin niin uskomattoman tyhjää. Oon alkanut pelaamaan vaan. Sellaista peliä jota en tahdo. Sillä kuin siistiä ois tuntea, kaivata ja ihastua.
Ehkä joku päivä jonkun kädestä pitäminen saa mut rakastumaan. Sen päivän takia antaisin mitä vain.
Ette uskokaan kuinka kuolleen sydämen kanssa on vaikea kulkea. Kumpa olis siihen matkaan auttaja.
En salaile sitä. En käännä sen sanoja muiksi kuin omikseni.
Olen rakastunut aidosti vain kerran. Se ainoa kerta on syy miksen enää tunne.
Miksen enää uskalla, miksen enää tahdo.
Olen rakastunut päästä varpaisiin. Olen tuntenut jokaisen hymyn, jokaisen suudelman. Kuin se olisi ensimmäinen. Olen kerran sanonut "rakastavani" toisen kasvojen edessä. Olen kerran hymyillyt kuin kipua ei olisi.
Sen kerran minä yritin, jatkoin kaikki tunnemyrskyt ja myräkät. Kaikki hetket ylä- ja alamäessä.
Se rakkaus oli kaikista myrkyllisintä. Se oli narsistin rakkaus.
Se tuhosi minut. Se puri minusta kaiken hyvän pois. Se hitaasti kirvelsi ja mustutti sydäntäni.
Sen jälkeen en enää rakastanut. Minusta tuli sydämetön. Peluri tässä sairaassa pelissä.
Olen kateellinen monille. Monet sanovat että jos joskus osaisikin olla ihastumatta, osaisi olla tuntematta. Osaisi vain mennä järjellä.
Siitä olen kateellinen. Kateellinen tunteista. Minun elämässäni olen tavannut monta uskomatonta ihmistä. Monta niin uniikkia ja sydämellistä ihmistä. Mutta minä, minä olen kuollut. Minun sydämeni ei ole salpaantunut.
Kun sulle kerran sanotaan kaiken tän jälkeen: "Mä en oo koskaan ees sua rakastanut." Sä alat uskoa. Ettei sitä oo; rakkautta nimittäin.
Se tekee kaikesta jotenkin tyhjää. Jotenkin niin uskomattoman tyhjää. Oon alkanut pelaamaan vaan. Sellaista peliä jota en tahdo. Sillä kuin siistiä ois tuntea, kaivata ja ihastua.
Ehkä joku päivä jonkun kädestä pitäminen saa mut rakastumaan. Sen päivän takia antaisin mitä vain.
Ette uskokaan kuinka kuolleen sydämen kanssa on vaikea kulkea. Kumpa olis siihen matkaan auttaja.
10/08/2014
Aletaan haravoimaan uudestaan riekaleita kokoon
Kun oikeasti on yksin.
Kun oikeasti pelkää ja se sattuu.
Kun on niin hukassa ettei tiedä.
Tietää vain, ettö on vihdoin kohdattava kaikki. Kysyttävä.
Sydäntä raastaa tämä kaikki
Yksin. Se on sinetöity ja poltettu otsaani.
Tuntuu ettei oikeaa rakkautta oo.
Monet elävät ovat ja antavat paljon. Samalla he ottavat sydämeni, vievät siitä monen monta palaa. He ottavat mutta eivät anna samalla mitalla takaisin. Sydän pienenee pienen pieneksi.
Lopusta tulee tarkoin varjeltu, arvolasti. Sitä ei enää päästetä ulos kenenkään takia. Sitä ei näytetä. Se suljetaan teräspanssarin taakse. Pian taas sä tuut ja käväset kylässä, hymyilet ja oon sulaa vahaa sun edessä. Samalla mä oon alkanut oppia kuinka leikitään pelaajan peliä. Ei enää olla pelin pelinappula.
Oon kasvanut. Mä osaan erottaa rakkauden muista tunteista. Oon alkanu oppia varomaan sitä.
Oispa kiva olla taas varomaton.
9/30/2014
Kiss kiss
Arvostettu asia on ystävyys,
Nyt minä uskon rakkauteen jonka luon ystävien ja itseni välille.
Uskon lämpimään sydämeen, joka halaa ystäviäni.
Kaunista on ystävyys.
upea asia on hymy,
kaunis asia on rakastava sydän.
Kaikki käärittynä paperiin,
suljettu kukkakääröön.
Minä pidän ystävistäni.
En perusta parisuhteesta, en usko sellaiseen rakkauteen.. Tahtoisin kyllä.
En perusta parisuhteesta, en usko sellaiseen rakkauteen.. Tahtoisin kyllä.
Ehkä joskus.
Nyt minä uskon rakkauteen jonka luon ystävien ja itseni välille.
Uskon lämpimään sydämeen, joka halaa ystäviäni.
Kaunista on ystävyys.
Niin kaunista.
9/25/2014
Mess like a f*cking soup
Oon lipunut usvassa, jossain ahdistuksen ja ongelmien keskellä.
Hukkunut sydämen katkeraan musteeseen, Menettänyt otteeni itsestäni ja tavoitteistani.
Tajunnut kuinka rakkaus on vain silmänlumetta, valetta ja toivotonta tavoittelua.
Mulle on aina merkinnyt ihmisen aito välittäminen paljon, Nykyään se tunne on kadonnut. Musta tuntuu että välittäminen on kadonnut ihmisten keskeltä. Ollaan toistemme haamuja, kuljemme toistemme lävitse. Toinen näkee toista enemmän, toinen kääntää poskensa.
Elämä on siitä niin käsittämättömän suuri kompleksi ja epäloogisuuden rihmautuma, etten oikeen enää osaa hahmottaa sen kulkua. Siihen ei osaa enää luottaa. On epävarmempi, on epäluuloisempi.
Samalla tää muuttaminen, aikuistuminen ja talous on tullut mulle enemmän prioriteetiksi. Niin sanotusti enemmän ajatus "miten selviän huomiseen" on keskeisempää kuin "kenen kanssa selviän huomiseen". Väärä ajatusmalli, silti niin keskeinen tässäkin individualistisessa ajatusmallissa. Yksilön on selvittävä. Yhteisö ei siitä välitä.
Sanotaan, että nää muutama kuukaus on nyt ollut tavallista tiukempia. On tullut odottamattomia menoja, odottamattomia kuluja. Kaipaa sitä kun sai vaan tuhlata ja mennä huoletta. Nyt pitää alkaa opetella. On taas opittava kuinka säästää. Kuinka olla vastuullinen.
Ehkä tää on vaa hyväksi. Karu maailma pakottaa kohtaamaan itsensä. Joskus itse ei vain tahtoisi kohdata maailmaa.
Ei eloni pelkästään huonoa ole, oon oppinut arvosta tiettyjä ihmisiä paljon enemmän. Oon oppinut taas ymmärtämään aidon ystävyyden ja kaveruuden eron. Oon tavannut uusia ihmisiä. Osa tuli pysyäkseen, osa lähti nopeasti seuraavaan linjaan jättäen mut tähän tilanteeseen. Mut ne jotka jäivät ansaitsevat hymyn ja sydämen. Arvokkaita ja upeita ihmisiä.
Kumpa voisin vaa palata aikaan kun hymy oli kokoajan aitoa.
Hukkunut sydämen katkeraan musteeseen, Menettänyt otteeni itsestäni ja tavoitteistani.
Tajunnut kuinka rakkaus on vain silmänlumetta, valetta ja toivotonta tavoittelua.
Mulle on aina merkinnyt ihmisen aito välittäminen paljon, Nykyään se tunne on kadonnut. Musta tuntuu että välittäminen on kadonnut ihmisten keskeltä. Ollaan toistemme haamuja, kuljemme toistemme lävitse. Toinen näkee toista enemmän, toinen kääntää poskensa.
Elämä on siitä niin käsittämättömän suuri kompleksi ja epäloogisuuden rihmautuma, etten oikeen enää osaa hahmottaa sen kulkua. Siihen ei osaa enää luottaa. On epävarmempi, on epäluuloisempi.
Samalla tää muuttaminen, aikuistuminen ja talous on tullut mulle enemmän prioriteetiksi. Niin sanotusti enemmän ajatus "miten selviän huomiseen" on keskeisempää kuin "kenen kanssa selviän huomiseen". Väärä ajatusmalli, silti niin keskeinen tässäkin individualistisessa ajatusmallissa. Yksilön on selvittävä. Yhteisö ei siitä välitä.
Sanotaan, että nää muutama kuukaus on nyt ollut tavallista tiukempia. On tullut odottamattomia menoja, odottamattomia kuluja. Kaipaa sitä kun sai vaan tuhlata ja mennä huoletta. Nyt pitää alkaa opetella. On taas opittava kuinka säästää. Kuinka olla vastuullinen.
Ehkä tää on vaa hyväksi. Karu maailma pakottaa kohtaamaan itsensä. Joskus itse ei vain tahtoisi kohdata maailmaa.
Ei eloni pelkästään huonoa ole, oon oppinut arvosta tiettyjä ihmisiä paljon enemmän. Oon oppinut taas ymmärtämään aidon ystävyyden ja kaveruuden eron. Oon tavannut uusia ihmisiä. Osa tuli pysyäkseen, osa lähti nopeasti seuraavaan linjaan jättäen mut tähän tilanteeseen. Mut ne jotka jäivät ansaitsevat hymyn ja sydämen. Arvokkaita ja upeita ihmisiä.
Kumpa voisin vaa palata aikaan kun hymy oli kokoajan aitoa.
9/14/2014
Kylmä sydän, kylmä äijä
Olen kyllästynyt.
Kyllästynyt tähän maailmaan jossa lupauksilla ei ole merkitystä.
Tämä maailma on muuttunut paikaksi jossa ajatuksilla ja puheilla ei ole enää merkitystä.
Olen pettynyt, sekä ihmisiin että odotuksiin.
Oon monta kertaa sanonut ihmisille "yhden asian sanon sulle, älä lupaa mulle mitään. jos sä et pysty varmasti pitämään sitä. Älä lupaa. Vähemmän kipua kun sanot et ehkä voidaan vaa nähdä tai ehkä tehdä tai ehkä olla." Älä anna mun olettaa että asiat tapahtuu. Koska sovitut asiat ja niiden jättäminen viiltää mua auki uudelleen.
Haavoittunut ja haavoittuva.
Tee palvelus. Seiso sanojesi takana tai älä puhu ollenkaan.
Onneksi mä oon opetellu feikkaamaan hymyn, oon myös paljon vahvempi.
Jos sä et välitä, ei munkaan tarvi.
Kyllästynyt tähän maailmaan jossa lupauksilla ei ole merkitystä.
Tämä maailma on muuttunut paikaksi jossa ajatuksilla ja puheilla ei ole enää merkitystä.
Olen pettynyt, sekä ihmisiin että odotuksiin.
Oon monta kertaa sanonut ihmisille "yhden asian sanon sulle, älä lupaa mulle mitään. jos sä et pysty varmasti pitämään sitä. Älä lupaa. Vähemmän kipua kun sanot et ehkä voidaan vaa nähdä tai ehkä tehdä tai ehkä olla." Älä anna mun olettaa että asiat tapahtuu. Koska sovitut asiat ja niiden jättäminen viiltää mua auki uudelleen.
Haavoittunut ja haavoittuva.
Tee palvelus. Seiso sanojesi takana tai älä puhu ollenkaan.
Onneksi mä oon opetellu feikkaamaan hymyn, oon myös paljon vahvempi.
Jos sä et välitä, ei munkaan tarvi.
9/08/2014
Jahtaa itseäsi pyöreässä huoneessa
Yö on jotenkin helppoa aikaa lähestyä ajatuksia.
On helpompi kohdata omat varjonsa pimeydessä ja tavata omat demoninsa silmästä silmään.
Ajatuksiini on kellunut pelko jämähtämisestä.
Pelko paikalleen jäämisestä ja unelmien ja tavoitteiden hukkaamisesta.
Oon pelännyt siitä asti kun mun koulu loppu, että mä en pääse eteenpäin elämässäni.
Sain töitä, menin töihin ja jäin. Työ oli helppo tapa olla, talous oli turvattu.
Nyt jo toista vuotta, ilman mitään oikeaa koulutusta teen töitä edelleen.
Teen työtä, mutta yritän epätoivoisesti tavoitella tulevaisuutta; tuloksetta.
Se on saanut minut pelkäämään. Olen pysähtynyt. Elän harmaata elämää. Väärää elämää.
Minulla on joskus ollut suuruudenhulluja tavoitteita, intohimoisia unelmia ja puuterinomaisia haaveita.
Oon haaveillut korkeakoulusta, monista ammateista, uusista työpaikoista, uusista paikoista.
Oon haaveillut elämästä.
En sano, ettenkö edelleen tavoittele unelmiani. Haen kouluun edelleen, samalla pelkään välillä et mun usko siihen touhuun ei enää riitä. Mut mä yritän edellee. Se vaatii ponnisteluja.
Samalla kun mä oon jämähtänyt niin mun tunne-elämä on rientänyt.
Mä oon niin eksyksissä itseni kanssa. Kun en tiedä mihin tuntea, mistä tykätä, kuka on jäädäkseen.
En osaa etsiä mitään pysyvää sydämelleni.
Tuntuu väärältä olla tälläinen. Koen olevani hirviö.
Tuntuu väärältä rientää ja pysähtyä samaan aikaan.
On helpompi kohdata omat varjonsa pimeydessä ja tavata omat demoninsa silmästä silmään.
Ajatuksiini on kellunut pelko jämähtämisestä.
Pelko paikalleen jäämisestä ja unelmien ja tavoitteiden hukkaamisesta.
Oon pelännyt siitä asti kun mun koulu loppu, että mä en pääse eteenpäin elämässäni.
Sain töitä, menin töihin ja jäin. Työ oli helppo tapa olla, talous oli turvattu.
Nyt jo toista vuotta, ilman mitään oikeaa koulutusta teen töitä edelleen.
Teen työtä, mutta yritän epätoivoisesti tavoitella tulevaisuutta; tuloksetta.
Se on saanut minut pelkäämään. Olen pysähtynyt. Elän harmaata elämää. Väärää elämää.
Minulla on joskus ollut suuruudenhulluja tavoitteita, intohimoisia unelmia ja puuterinomaisia haaveita.
Oon haaveillut korkeakoulusta, monista ammateista, uusista työpaikoista, uusista paikoista.
Oon haaveillut elämästä.
En sano, ettenkö edelleen tavoittele unelmiani. Haen kouluun edelleen, samalla pelkään välillä et mun usko siihen touhuun ei enää riitä. Mut mä yritän edellee. Se vaatii ponnisteluja.
Samalla kun mä oon jämähtänyt niin mun tunne-elämä on rientänyt.
Mä oon niin eksyksissä itseni kanssa. Kun en tiedä mihin tuntea, mistä tykätä, kuka on jäädäkseen.
En osaa etsiä mitään pysyvää sydämelleni.
Tuntuu väärältä olla tälläinen. Koen olevani hirviö.
Tuntuu väärältä rientää ja pysähtyä samaan aikaan.
8/28/2014
Time to start thinking
Mihin mä olen kadonnut? En osaa vastata itsekään.
On liki kuukausi, kuukausi siitä kun viimeksi avasin suuni ja kirjoitin. Avasin ajatukseni ja pohdin.
Olen lukenut blogeja ja avannut... Olen avannut blogini. Samassa kun käteni kohtasivat näppäimistön alkoi väsyttää. Tuntuu että aivoni olivat ylikuormittuneet. Bloggaaminen alkoi maistua puulta.
En saanut tekstiä syntymään. Minusta ihmisen mieli on muutenkin niin outo. Joskus kun ei vaan kiinnosta niin asiasta ei sitten millään saa mielenkiintoista vaikka kuinka yrittäisi.
Mun elämä on vaan mennyt, mä oon tehny duunia ja koittanut rakentaa tätä uutta kotia. Nykyään mun sydän elää tosi outoa elämää. Se ei tiedä mitä se tahtoisi ja kenestä.
Mä tahtosin vaa elää. Muuta ei tässä vaiheessa voi maailmalta pyytää.
On liki kuukausi, kuukausi siitä kun viimeksi avasin suuni ja kirjoitin. Avasin ajatukseni ja pohdin.
Olen lukenut blogeja ja avannut... Olen avannut blogini. Samassa kun käteni kohtasivat näppäimistön alkoi väsyttää. Tuntuu että aivoni olivat ylikuormittuneet. Bloggaaminen alkoi maistua puulta.
En saanut tekstiä syntymään. Minusta ihmisen mieli on muutenkin niin outo. Joskus kun ei vaan kiinnosta niin asiasta ei sitten millään saa mielenkiintoista vaikka kuinka yrittäisi.
Mun elämä on vaan mennyt, mä oon tehny duunia ja koittanut rakentaa tätä uutta kotia. Nykyään mun sydän elää tosi outoa elämää. Se ei tiedä mitä se tahtoisi ja kenestä.
Mä tahtosin vaa elää. Muuta ei tässä vaiheessa voi maailmalta pyytää.
8/06/2014
Friends or foes
Päätin kiertää yksioikoisen ja ehtyneen ajatusmaailman ja alkaa rääpiä aivojeni rippeistä tähän jotain pitkälle vietyä ja pohdinnalllisempaakin asiaa.
Samalla mun susi on ottanut roolin elämästäni. Yksinäisyys on ehkä superein juttu maailmassa. Se kun ei tarvi puhua kenellekään. Saa olla yksin. Saa olla puhumatta. Saa olla just sellanen kun on. Tykkään olla yksin ja kuunnella musiikkia.
Pohdinnan aiheena olkoon: Minä muiden joukossa
Olen aina ollut laumaeläin, samalla sutena ihmisten joukossa. Yksin yhdessä. Taustatuki on ollut mulle koko mun elämäni ajan ollut todella tärkeää. Mä oon tukeutunut monesti kun en vaa enää pysty mihinkään. Mä monesti lähden kavereiden kaikkien kanssa menemään ympäri ämpäri ja punkkaan millon kenenkin luona koska mä pidän ihmisistä.
Samalla mun susi on ottanut roolin elämästäni. Yksinäisyys on ehkä superein juttu maailmassa. Se kun ei tarvi puhua kenellekään. Saa olla yksin. Saa olla puhumatta. Saa olla just sellanen kun on. Tykkään olla yksin ja kuunnella musiikkia.
Ajatuskin kulkee. Blogiin kirjoittamisesta ei tulisi mitään jos mä oisin ihmisten ympäröimänä. Ajatus lakkaa, keskittyminen herpaantuu ja kiinnostus loppuu. Ehkä juuri luovuus syntyy silloin kun kukaan ei katso ja saa toteuttaa itseään juuri niinkuin itse tahtoo.
Mä oon aina painottanut kaikille heidän tärkeyttään mun elämässä, mutta samalla olen huomannut etten aina pysty osoittamaan sitä heille. Mun käyttäytyminen läheisiä kohtaan on rakastava, mutta luotaantyöntävä. Mä en kysy ihmisiltä et nähdäänkö, en kysy et mitä kuuluu. Tähänkin järkisyisen perustelun myötä valaisen tilannetta.
Mä oon joskus kysynyt paljonkin, mutta vaikka en voi piiloutua mies-sukupuoligenren alle niin heitän korttina sen pöytään. Mulle on ok vaik ei olla pitkään aikaa yhteyksis ja jutella päivittäin kaikenmaailman juttuja läpi. Miesten kesken ystävyys on monesti jotenkin yksinkertaisempaa kuin naisilla. Miehet eivät vaadi toisiltaan mitään suurempaa. Käydää heittelee pari kertaa korista, pelataa sotapelei, morotellaa ku kävellää ohi. Se riittää ja ystävyys pitää. Naiset vaativat välillä ystävyydessä paljon enemmän.
Toinen syy on ehkä se oma yritys ja vastakaiku siihen. Joskus näin niin kauheasti vaivaa ystävyssuhteisiin jotka kaatuilivat. Torjuntaa ja kaikkea on aiheuttanut muhun sellaisen lievän välinpitämättömyydentunteen alitajuntaan. "Ehkä se ottaa yhteyt sit ku se tahtoo nähdä." Ei kyllä siis minä puhun heille jotka puhuvat mulle mutta olen kyllästynyt puhumaan ihmisille joita ei kuitenkaan kiinnosta kuin esittää välittävänsä. Samalla itse tiedostaen et "moi,mitenmeneehyvinmitäoottehny"-keskustelun jälkeen ei puhuta taas pariin viikkoon.
Ystävyys on niin vaikea tasapainolauta etten oikeen usko et kukaan koskaa oppii ymmärtämään sitä täysin missään maailmankolkassa.
Anteeksi tälläisestä tekstioksennuksesta, mutta toivon et jos joku tän lukee niin sais jotain irtikin.
8/05/2014
I salute you life
Eli noin viikko sitten muutin, muutin ystäväni kanssa Lahteen asumaan. Ökykartanoni, kerrostalossa. Uuden elämän alku ja uudet askeleet. On tuntunut kivalta asua ihan ydinkeskustassa ja nauttia muutaman minuutin kävelymatkasta ostoskeskuksiin. Paljon laittamista, paljon tekemistä vielä olisi. Mutta näin on hyvä.
On ihanaa että on oma asunto. On oma koti. On lupa olla ja mennä. Saa alkaa keskittymään 100% itseensä.
Tästä tää mun tarina alkaa.
Uusi sivu elämässä käännettynä.
7/29/2014
Time for life
Nyt voin puhua muutosten tuulista, vaihtuvista ajatuksista ja uusista maailmoista.
On tullut aika tuulettua, ihmisenä ja samalla tuulettaa oma elämä.
Täs mutaman viikon sisällä mun elämä tulee muuttuu paljon.
Oon joutunut tekee paljon valintoja, ratkaisuja ja pohdintoja, millä edesautan omaa elämääni. Se on pelottanut ja ahdistanut. Ajanut mut ajatusten kaa tosi pitkälle pohdinnan pyörteeseen. Oon miettiny mikä ois parasta. Mikä ois oikein. Samalla miettinyt et mitä mä tahdon elämältä juuri nyt.
On tullut aika tuulettua, ihmisenä ja samalla tuulettaa oma elämä.
Täs mutaman viikon sisällä mun elämä tulee muuttuu paljon.
Oon joutunut tekee paljon valintoja, ratkaisuja ja pohdintoja, millä edesautan omaa elämääni. Se on pelottanut ja ahdistanut. Ajanut mut ajatusten kaa tosi pitkälle pohdinnan pyörteeseen. Oon miettiny mikä ois parasta. Mikä ois oikein. Samalla miettinyt et mitä mä tahdon elämältä juuri nyt.
Silloin se tajusi. Mä tahdon vuoden turvaa taas, tahdon elää elämääni. Tahdon oppia itsestäni niin paljon lisää. Tahdon tarjota maailmalle vahvan minäkuvan. Tahdon rakentua. Niin paljon tahtomista yhteen vuoteen. Mutta mä tiedän, että tästä vuodesta mä tuun saamaan enemmän kuin pitkään aikaan irti. Mä tuun kasvamaan itsenäisenä ihmisenä. Tuun kasvamaan aikuisemmaksi.
Tuun nauttii ja oppii et miksi maailma menee niinkuin se menee. Tuun tajuamaan, ettei elämä oo niin yksioikoista ja asioiden eteen on nähtävä vaivaa. On opittava ymmärtämään elämän haasteita.
Miksi luovuttaisin silloin kun on vaikeaa, miksi ahdistuisin niistä pimeistä paholaisista jotka ahdistelevat ajalla, vaikka minulla ei ole kiire. Miksi pakenisin itseäni kun tiedän kohtaamisen olevan paras ratkaiseminen. Niin monta kysymystä. Mutta tällä kertaa mä tiedän.
En oo tullu luovuttamaan vaan oppimaan
7/27/2014
Sanon kaiken tämän aivan suoraan
Kun oon tässä. Yksin. Tulen miettineeksi, että tuleeko kaikki päätymään niinkuin PMMPkin sen lauloi minulle radiosta:
"Odotanko turhaan sua sittenkin
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
Välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua"
Joskus seison yksin ja pohdin, että tuleeko tarinani olemaan niin hiljainen; äänetön. Pyöriikö loppujen lopuksi hymyni vain yhden illan toisen kanssa ja kun unohdun kerran toisen kaa niin hän lähtee. Jättäen hymyni vällyihin ja hukatut päivät kuluu taas toiset samanlaiset viettän kaduten sitä yhteistä aikaa joka tuli jaettua.
Mun täytyy antaa aikaa itselleni. Oppia et itsenäinen ihmine selviää välillä myös yksin.
"Odotanko turhaan sua sittenkin
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
Välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua"
Joskus seison yksin ja pohdin, että tuleeko tarinani olemaan niin hiljainen; äänetön. Pyöriikö loppujen lopuksi hymyni vain yhden illan toisen kanssa ja kun unohdun kerran toisen kaa niin hän lähtee. Jättäen hymyni vällyihin ja hukatut päivät kuluu taas toiset samanlaiset viettän kaduten sitä yhteistä aikaa joka tuli jaettua.
Samalla totesin, että ei elämääni varmaan ole sitten mahtuakseen ketään. Ehkä tää tän hetkinen elämä on nyt tosi kiireistä ettei siihen toista mahtuisikaan. Se on väärä tapa ajatella, mutta turvallinen. Puolin ja toisin. Mulla on niin kiire töissä ja mun elämässä tapahtuu nyt niin laajasti asioita, että tuntuu et itsekin on vaikea kysyä oman varjoni mukana. Tai ehkä varjoni ei pysy minun mukana.
Mun täytyy antaa aikaa itselleni. Oppia et itsenäinen ihmine selviää välillä myös yksin.
7/24/2014
Bye bye lullaby
Hassua kuinka joka kerta kun mun sydän vihdoin oppii tuntemaan, toinen ei anna sijaa.
Matkasin kyyneleet silmissä kotiin.
Täydellinen ja silti niin lohduton reissu.
Olen kuin oman elämäni farssi, rakkauskomedia, ilman huumoria ja onnellista loppua.
Silti mä jatkan, etsin hymyn.
Antaa sydämen levätä ensin hetken.
Matkasin kyyneleet silmissä kotiin.
Täydellinen ja silti niin lohduton reissu.
Olen kuin oman elämäni farssi, rakkauskomedia, ilman huumoria ja onnellista loppua.
Silti mä jatkan, etsin hymyn.
Antaa sydämen levätä ensin hetken.
7/16/2014
Childhood; I'll be your Peter Pan
Elämästä nauttiminen. Paluu lapsuuteen. Paluu lapsenmielisyyteen.
Eilen sain nauttia, nauttia pitkästä aikaa ystävieni seurassa.
Tunnit asfalttiviidakossa autolla, kävely satamassa, leikkikentät.
Miksi kasvaa aikuiseksi niin nopeasti kun lapsuus on edelleen kesken?
Mietin, että ehkä susta olis tähän samaan tarinaan.
Ehkä sä mahtuisit tähän mun uskomattomaan perheeseen joka on siinä aina.
Ehkä sä mahtuisit tähän mun uskomattomaan perheeseen joka on siinä aina.
7/15/2014
Aika testata todellisuus
Tarinoilla on tarkoitus opettaa elämää.
Opettaa miltä tuntuu kun rakkaus on kovaa ja karua.
Kuinka kaikki ihmiset eivät ole mustavalkoisia, vaan värikkäitä. Ja hyviä ja pahoja ihmisiä on.
Ei ihmisiä jotka tekevät vääriä valintoja vaan valintoja joiden seuraamukset ovat negatiivisia.
Samalla tuntuu hassulta ajatus, että tarina on saanut uuden väriläiskän. Hymyn yöhön.
Kävelyyn on tarttunut käsi ja pohdinta taas elämästä on alkanut.
Tahdon oppia sinusta ja kuinka sinun elämä vaikuttaa minun elämään. Askelmat veden ääressä. Katseet Helsingin yöhön on jaettu.
Ehkä tällä kertaa on minun aikani antaa oikeasti hymylle mahdollisuus eikä olla niin heikkohermoinen.
Sillä harvemmin ihminen tekee virheitä kymmentä kertaa.
Opettaa miltä tuntuu kun rakkaus on kovaa ja karua.
Kuinka kaikki ihmiset eivät ole mustavalkoisia, vaan värikkäitä. Ja hyviä ja pahoja ihmisiä on.
Ei ihmisiä jotka tekevät vääriä valintoja vaan valintoja joiden seuraamukset ovat negatiivisia.
Samalla tuntuu hassulta ajatus, että tarina on saanut uuden väriläiskän. Hymyn yöhön.
Kävelyyn on tarttunut käsi ja pohdinta taas elämästä on alkanut.
Tahdon oppia sinusta ja kuinka sinun elämä vaikuttaa minun elämään. Askelmat veden ääressä. Katseet Helsingin yöhön on jaettu.
Ehkä tällä kertaa on minun aikani antaa oikeasti hymylle mahdollisuus eikä olla niin heikkohermoinen.
Sillä harvemmin ihminen tekee virheitä kymmentä kertaa.
7/09/2014
You better work and show the world that you need a vacation
Viisi viimeisintä päivää töissä on onnistunut pitämään mun elämän juuri sopivan kiireisinä.
Iltavuoroja, polkemista edestakaisin päästen kotiin yleensä puoli yhden jälkeen yöllä.
Sinkkuelämää-sarjan tuijotus yön hämärille tunneille. Ja siitä kostautuneena nukkuminen puolille päivin.
Ehkä juuri tälläistä elämää olen tarvinnut. Ei ole kerennyt pysähtymään miettimään. Kaikki harmit ja huolet on jäänyt kokoajan taka-alalle kun on vaa juossut töihin ja töistä pois.
Pahinta ja parasta ehkä tässä on nyt juurikin se, että mulla alkoi nyt 3 vapaapäivää. Joudun pysähtymään. Joudun kohtaamaan taas ajatukset silmästä silmään. Joudun painiotteluun niiden kanssa, enkä tiedä koskaan kumpi on vahvempi.
Jotain hyvää silti, lämmin ilma ja aurinko. Takapiha ja hymy. Auringonottoa ja musiikkia.
Mitenkä muilla, yhtä ajatuksentäyteinen ja tunnerikas kesä kun mulla?
7/06/2014
Älä rakasta, takerru tai kiinny. Yksin sinun ei tarvitse kantaa kuin oma sydämesi
Öisin on kummallista kun inspiraatio ja ihminen alkaa elämään.
En tiedä johtuuko se siitä että katson rakkaustarinoiden tuhoutumista ja ystävyyden muuttumista sinkkuelämää-elokuvan mukana vai vain siitä kuinka välillä on ihana vain olla.
Tänä yönä kumminkin päätin, että en voi jatkaa riutuen. Tänä yönä oli jätettävä kaikki mikä muistutti menneisyydestä. Joskus se vain vaatii elämän rajaamista. Ottamista sydämestä otteen, ei antaa sen johtaa. Ei antaa sen satuttaa. Koska se vain murtaa tavalla tai toisella.
Parempi paeta sydäntä ja tottumusta tuntea. Alkaa ajatella vihdoin omilla aivoilla. Vaikka välillä ajattelee päästävänsä irti, ei pysty. Ei pysty jatkamaan.
Tänään oli otettava askel. Sinusta ei tule minun kohtaloani. Minusta ei tule sinun orjaasi.
Tänään minä jätän sinut varjoihin. Tänään minä alan vihdoin ottamaan sydämestäni otteen.
Vaikeinta on päästää irti ihmisistä, samalla se ehkä tuntuu parhaimmalta teolta ikinä.
Muista, en ole kenenään vanki. En kenenkään häkkilintu.
En tiedä johtuuko se siitä että katson rakkaustarinoiden tuhoutumista ja ystävyyden muuttumista sinkkuelämää-elokuvan mukana vai vain siitä kuinka välillä on ihana vain olla.
Tänä yönä kumminkin päätin, että en voi jatkaa riutuen. Tänä yönä oli jätettävä kaikki mikä muistutti menneisyydestä. Joskus se vain vaatii elämän rajaamista. Ottamista sydämestä otteen, ei antaa sen johtaa. Ei antaa sen satuttaa. Koska se vain murtaa tavalla tai toisella.
Parempi paeta sydäntä ja tottumusta tuntea. Alkaa ajatella vihdoin omilla aivoilla. Vaikka välillä ajattelee päästävänsä irti, ei pysty. Ei pysty jatkamaan.
Tänään oli otettava askel. Sinusta ei tule minun kohtaloani. Minusta ei tule sinun orjaasi.
Tänään minä jätän sinut varjoihin. Tänään minä alan vihdoin ottamaan sydämestäni otteen.
Vaikeinta on päästää irti ihmisistä, samalla se ehkä tuntuu parhaimmalta teolta ikinä.
Muista, en ole kenenään vanki. En kenenkään häkkilintu.
7/04/2014
Hymy on painoarvolla tässä kuussa
Se alkoi taas, uusi kuukausi, uusi kuukausi uudesta ajasta. Uudesta vuodesta. 2014 kulkee, minä sen mukana. Pohtien mikä on oikein ja väärin. Pohtien kuka mun elämässä on tärkein ja kuka siinä tahtoo elää. Oppia kuinka kirjoittaa kauniisti, kuinka koskettaa monia ihmisiä.
Ehkä tää kuukaus on mun tavoitteiden kuukausi, ehkä yritän alkaa toteuttaa unelmia. Alkaa tavoitella niitä päähänpistoksia ja tehdä todellakin kaikkea mitä mun on pitänytkin.
Juttelin tänään entisen kuvaamataidon opettajani kanssa kun häneen kaupassa törmäsin, mieleeni palaten sanat "unelmiaan tulee tavoitella. Myös hulluja päähänpistoja"
Kuukausi alkanut hymyillen. Tavannut uusia ihmisiä, sekä upean ihmisen menneisyydestä. Arvostukseni kohosi häntä kohtaan paljon. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon hän minusta olisi ymmärtänyt jo niin nuorena. Ymmärrys kohosi. Hymy. Siitä tuli osa minua. Ymmärsin kuinka minun ympärilleni on laskettu kädet suojaksi. Kuinka minua ei koskaan ole hyljätty.
Nyt odotan vain ensi viikkoa. Jatkan ihmisiin tutustumista. Opin olemaan yhtä hymyni kanssa. Opin olemaan niinkuin ennen.
Opin ettei elämä ole menneisyyteen punottu vaan tähtään tulevaan ja kirjon itselleni uuden elämän.
Ehkä tää kuukaus on mun tavoitteiden kuukausi, ehkä yritän alkaa toteuttaa unelmia. Alkaa tavoitella niitä päähänpistoksia ja tehdä todellakin kaikkea mitä mun on pitänytkin.
Juttelin tänään entisen kuvaamataidon opettajani kanssa kun häneen kaupassa törmäsin, mieleeni palaten sanat "unelmiaan tulee tavoitella. Myös hulluja päähänpistoja"
Kuukausi alkanut hymyillen. Tavannut uusia ihmisiä, sekä upean ihmisen menneisyydestä. Arvostukseni kohosi häntä kohtaan paljon. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon hän minusta olisi ymmärtänyt jo niin nuorena. Ymmärrys kohosi. Hymy. Siitä tuli osa minua. Ymmärsin kuinka minun ympärilleni on laskettu kädet suojaksi. Kuinka minua ei koskaan ole hyljätty.
Nyt odotan vain ensi viikkoa. Jatkan ihmisiin tutustumista. Opin olemaan yhtä hymyni kanssa. Opin olemaan niinkuin ennen.
Opin ettei elämä ole menneisyyteen punottu vaan tähtään tulevaan ja kirjon itselleni uuden elämän.
7/02/2014
Never stop
Viime yönä ajeltiin ystävien kanssa, ympäriinsä.
Vailla päämäärää. Vailla kohdetta.
Silloin oli helppo hymyillä. Silloin on helppo hymyillä ku oon liikkeessä.
Mua ei vainoa ajatukset niin kauan kun mä pysyn liikkeessä.
On helppo olla onnellinen kun tekee jotain, eikä liikaa huolehdi.
Mä ajattelen muutenkin nykyään liikaa, mustat varikset palaavat korviini.
Vanhat haavat rakoilee.
Ei liikaa suolaa haavoille, ei liikaa kipua menneisyyteen.
Pysy liikkeessä, pysy kiinni hymyssä.
Vailla päämäärää. Vailla kohdetta.
Silloin oli helppo hymyillä. Silloin on helppo hymyillä ku oon liikkeessä.
Mua ei vainoa ajatukset niin kauan kun mä pysyn liikkeessä.
On helppo olla onnellinen kun tekee jotain, eikä liikaa huolehdi.
Mä ajattelen muutenkin nykyään liikaa, mustat varikset palaavat korviini.
Vanhat haavat rakoilee.
Ei liikaa suolaa haavoille, ei liikaa kipua menneisyyteen.
Pysy liikkeessä, pysy kiinni hymyssä.
6/27/2014
Disconnect me
Pettynyt, suhun ihmisenä. Ajatuksena millainen sä olisit ollut.
Kun sydämeni epäili, sinä hylkäsit.
Onnellinen, kyllä. Siksi etten erehtynyt tuntemaan, sinä olisit vain puukottanut minun haurasta haavaa uudestaan.
Rakastuit ajatukseen, et ihmiseen.
Se sai mut miettimään, että onko elämä todella sitä, että etsitään loppujen lopuksi vain sitä oikeaa?
Kun sulla on jo ystävät, joista et tahdo luopua ja muut osa-alueet on täytetty niin mitä sä teet enää siinä vaiheessa? Jos vastaan tulee ihminen, josta sä olet kiinnostunut ja teillä alkaa olee juttua. Mitä sitten jos toinen haluaakin olla vain ystävä, ei rakastaa niinkuin sä oletat, mutta hän rakastaa sua. Niin mitä sä teet, eväät hänet? Sä eväät ihmisen. Onko se silloin ollut edes rakkautta?
Mielestäni rakkaus on kahden ihmisen välinen voimakas tunneside. Ajatuksena että se pitää kiinni kaksi ihmistä riippumatta siitä miten molemmat haluaa suhdetta syventää.
Ehkä silloin kun sä eväät ihmisen joka ei välitä heti samalla tavalla sä samalla eväät jotain itsestäs.
Ehkä sä et silloin etsi ihmistä jota rakastaa vaan etsit ajatusta rakkaudesta.
Oikeastaan hyvä kun kaikki tapahtuu omalla painoarvollaan, se auttaa tajuamaan elämässä ihmiset jotka tahtovat elää siinä. Niin on parasta.
Kun sydämeni epäili, sinä hylkäsit.
Onnellinen, kyllä. Siksi etten erehtynyt tuntemaan, sinä olisit vain puukottanut minun haurasta haavaa uudestaan.
Rakastuit ajatukseen, et ihmiseen.
Se sai mut miettimään, että onko elämä todella sitä, että etsitään loppujen lopuksi vain sitä oikeaa?
Kun sulla on jo ystävät, joista et tahdo luopua ja muut osa-alueet on täytetty niin mitä sä teet enää siinä vaiheessa? Jos vastaan tulee ihminen, josta sä olet kiinnostunut ja teillä alkaa olee juttua. Mitä sitten jos toinen haluaakin olla vain ystävä, ei rakastaa niinkuin sä oletat, mutta hän rakastaa sua. Niin mitä sä teet, eväät hänet? Sä eväät ihmisen. Onko se silloin ollut edes rakkautta?
Mielestäni rakkaus on kahden ihmisen välinen voimakas tunneside. Ajatuksena että se pitää kiinni kaksi ihmistä riippumatta siitä miten molemmat haluaa suhdetta syventää.
Ehkä silloin kun sä eväät ihmisen joka ei välitä heti samalla tavalla sä samalla eväät jotain itsestäs.
Ehkä sä et silloin etsi ihmistä jota rakastaa vaan etsit ajatusta rakkaudesta.
Oikeastaan hyvä kun kaikki tapahtuu omalla painoarvollaan, se auttaa tajuamaan elämässä ihmiset jotka tahtovat elää siinä. Niin on parasta.
6/26/2014
Älä vihaa rakkautta, vaan opi ymmärtämään sitä
Ylitsepääseminen, se alkoi siitä kun pelkäsi.
Pelkäsi et taas rakastun kun näen sut, kuinka sä taas satutat mua.
Koska vain minä kiusaisin ajatuksella meistä ja harmittelisin kun sanaa "me" ei oikeasti ole.
Sua on helppo halata, lähestyä ja kaivata. Mut samalla huomaan.. Elämä on jatkunut. Ystävä, ei rakas. Tärkeä, mutta ei tärkein.
Eilen heräsin aamulla yksin,
radiosta soi musiikkia,
edessäni aukesi upea maisema.
Istuin patiolla pari tuntia ja katsoin vaan eteenpäin.
Yksinäisyys tuntui juuri nyt oikealta, täydelliseltä.
Paikallaan oleminen tuntui kerrankin todella hyvältä.
Ehkä mä en todellakaan tarvitse vielä viereen ketään allekirjoittamaan mitään sitoumusta.
Pelkäsi et taas rakastun kun näen sut, kuinka sä taas satutat mua.
Koska vain minä kiusaisin ajatuksella meistä ja harmittelisin kun sanaa "me" ei oikeasti ole.
Sua on helppo halata, lähestyä ja kaivata. Mut samalla huomaan.. Elämä on jatkunut. Ystävä, ei rakas. Tärkeä, mutta ei tärkein.
Eilen heräsin aamulla yksin,
radiosta soi musiikkia,
edessäni aukesi upea maisema.
Istuin patiolla pari tuntia ja katsoin vaan eteenpäin.
Yksinäisyys tuntui juuri nyt oikealta, täydelliseltä.
Paikallaan oleminen tuntui kerrankin todella hyvältä.
Ehkä mä en todellakaan tarvitse vielä viereen ketään allekirjoittamaan mitään sitoumusta.
6/22/2014
Nollia ja kasvukohtia
No viime torstainahan mä vihdoin siirryin reserviin, se tuntuu hyvältä.
Tuntuu hyvältä, että saa ottaa omaa elämää niskasta kiinni. Saa aloittaa tarinansa.
Tehdä kirjoittajalle merkityksensä. Tuoda tarinalle hahmonsa.
Tuli juhannus, nautin. Mulla on uskomattomia ystäviä.
Enhän mä ikinä tuu olee yksin, vaikka sitä oikeaa ei oiskaa pitämäs mua kädestä.
Mul on niin monta uskomatonta ihmistä silti kietomassa kätensä mun ympärille.
Tuntuu hyvältä, että saa ottaa omaa elämää niskasta kiinni. Saa aloittaa tarinansa.
Tehdä kirjoittajalle merkityksensä. Tuoda tarinalle hahmonsa.
Tuli juhannus, nautin. Mulla on uskomattomia ystäviä.
Enhän mä ikinä tuu olee yksin, vaikka sitä oikeaa ei oiskaa pitämäs mua kädestä.
Mul on niin monta uskomatonta ihmistä silti kietomassa kätensä mun ympärille.
6/15/2014
Ehkä rakkaus lähettää tekstarin kun sen aika on
Kasvanut taas ihmisenä, samalla hylännyt taas.
Ehkä rakkaus on opettanut mut olemaan kovaluonteinen.
Etten mä ehkä vielä oo valmis tuntemaan tarpeeksi.
Anteeksi. Sä et ansaitse sellaista joka ei vielä tiedä missä olla.
Miten olla ja milloin olla.
Sutena mä vielä kuljen. Mä etsin itseäni, mun paikkaani.
Mun elämä muuttuu niin paljon tällä hetkellä, etten voi luvata mitään.
En tarjota sydäntäni niin hauraalle matkalle.
Sä tuut ymmärtää viel, mä teen ratkaisuja myös sun parhaaksi.
Pian me molemmat hymyillään.
Ehkä rakkaus on opettanut mut olemaan kovaluonteinen.
Etten mä ehkä vielä oo valmis tuntemaan tarpeeksi.
Anteeksi. Sä et ansaitse sellaista joka ei vielä tiedä missä olla.
Miten olla ja milloin olla.
Sutena mä vielä kuljen. Mä etsin itseäni, mun paikkaani.
Mun elämä muuttuu niin paljon tällä hetkellä, etten voi luvata mitään.
En tarjota sydäntäni niin hauraalle matkalle.
Sä tuut ymmärtää viel, mä teen ratkaisuja myös sun parhaaksi.
Pian me molemmat hymyillään.
6/09/2014
TJ 10 - aika pukea ajatukset sanoiksi
155 päivää, 155 aamua, 155 iltaa, enää edessä 10. 10 aamua herätä, molempien käden sormet suljettava.
Sitten se kaikki on ohi, ainakin väliaikaisesti, mutta se on ohi.
Armeijaan lähtöön palatakseni, mieleeni palaa pelot, kauhunajatukset. Pärjäämättömyys, luovuttaminen, epäusko itseensä ja omiin kykyihin. Pelko kuinka jään yksin, kuinka mä en tuu pärjää. Kuinka mä hajoan lopullisesti.
On vaikea uskoa, että pian mun elämän tähänastisista koitoksista vaikein on ohitse. On outoa, että päivät ovat loppujen lopuksi vain lipuneet, 5 kk on jo kulunut. Viisi kuukautta sitten puin ensimmäisen kerran palvelusvaatteet päälleni, koin kaiken olevan ihmeellistä. Pian tajusin herääväni joka aamu 5.55, pian huomasin kiirehtiväni aamulla 10 minuutin aikamääreessä tavaroita niskaan ja toteavani etten millään kerkeä mihinkään. Pian siitä tuli vain normaalia, tuntuu kuin 10 minuuttia riitti kaikkeen. Tuntuu, että aikaa oli ylikin.
Pian tuli leirit, tuli romahdukset. Tuli hetkiä jolloin teki mieli luovuttaa, mennä kapteenille kyyneleet silmissä sanomaan "en jaksa". Tuli tapeltua ystävien kanssa, samalla tuli haettua heistä voimavaroja. En olisi jaksanut, en millään tavalla jos olisin taistellut intissä yksin. Minut olisi teilattu kuukaudessa.
Oli hetkiä kun mä itkin, en valehtele sitä. Mun teki mieli luovuttaa. Mä olin tosi heikkona yhden kuukauden. Sairastelin, riitelin, hajoilin. Olin väsynyt. Mua vaivasi huolet ja oman identiteetin rakentaminen jäi kesken muutenkin siviilissä. Jäin keskeneräiseksi.
Tuli ensimmäisiä lomia, tuli monia vapaita, pääsin näkemään ystäviä. Silti varusmiespalvelukseni aikana minun siteeni ystäviini oli säilynyt. Olen kyennyt kokoajan vaikka se on ollutkin rankkaa niin silti kyennyt pitämään kiinni heistä. Olen ollut välillä todella välinpitämätön heitä kohtaan, mutta mitä kuvittelette että jos saan aikaa 2 päivää viikossa ihmisille ja itselleni niin ei sitä aina jaksa. Ihminen täytyy tasapainottaa muiden osalta ja omalta osaltaan elämänsä. Rakentaa tasapaino niiden kahden välille. Ja siitä myös oon ylpeä, että mä oon saanu kavereita intissä. Rakentanut sosiaalista elämää myös armeijaan. Nauranut ja viihtynytkin. Saanut viettää hyvät ja huonot hetket kanssatovereiden kanssa. Se on opettanut paljon toisten tukemisesta ja auttamisesta.
Nyt palaan toiseksi viimeistä viikkoa takaisin kasarmille. Toiseksi viimeistä. Tämän jälkeen enää yhdet lomat. Sitten alkaa minun elämäni.
Ja rehellisesti sanottuna, mä olen ylpeä itsestäni. Mä olen ylpeä siitä, että mä oon jaksanut tähän asti koko mun varusmiespalveluksen. Mä oon rämpinyt metsässä, vienyt oman fyysisen kykyni äärimmilleen. Vahvistunut ihmisenä. Oppinut tuntemaan omat psyykkiset rajani. Oon vahvempi ihmisenä kuin pitkään aikaan. Armeija on opettanut, että mikään mikä ei tapa vaan vahvistaa. Sanonta pitää paikkaansa.
Saa olla ylpeä itsestään. Ja pitääkin olla.
Sitten se kaikki on ohi, ainakin väliaikaisesti, mutta se on ohi.
Armeijaan lähtöön palatakseni, mieleeni palaa pelot, kauhunajatukset. Pärjäämättömyys, luovuttaminen, epäusko itseensä ja omiin kykyihin. Pelko kuinka jään yksin, kuinka mä en tuu pärjää. Kuinka mä hajoan lopullisesti.
On vaikea uskoa, että pian mun elämän tähänastisista koitoksista vaikein on ohitse. On outoa, että päivät ovat loppujen lopuksi vain lipuneet, 5 kk on jo kulunut. Viisi kuukautta sitten puin ensimmäisen kerran palvelusvaatteet päälleni, koin kaiken olevan ihmeellistä. Pian tajusin herääväni joka aamu 5.55, pian huomasin kiirehtiväni aamulla 10 minuutin aikamääreessä tavaroita niskaan ja toteavani etten millään kerkeä mihinkään. Pian siitä tuli vain normaalia, tuntuu kuin 10 minuuttia riitti kaikkeen. Tuntuu, että aikaa oli ylikin.
Oli hetkiä kun mä itkin, en valehtele sitä. Mun teki mieli luovuttaa. Mä olin tosi heikkona yhden kuukauden. Sairastelin, riitelin, hajoilin. Olin väsynyt. Mua vaivasi huolet ja oman identiteetin rakentaminen jäi kesken muutenkin siviilissä. Jäin keskeneräiseksi.
Tuli ensimmäisiä lomia, tuli monia vapaita, pääsin näkemään ystäviä. Silti varusmiespalvelukseni aikana minun siteeni ystäviini oli säilynyt. Olen kyennyt kokoajan vaikka se on ollutkin rankkaa niin silti kyennyt pitämään kiinni heistä. Olen ollut välillä todella välinpitämätön heitä kohtaan, mutta mitä kuvittelette että jos saan aikaa 2 päivää viikossa ihmisille ja itselleni niin ei sitä aina jaksa. Ihminen täytyy tasapainottaa muiden osalta ja omalta osaltaan elämänsä. Rakentaa tasapaino niiden kahden välille. Ja siitä myös oon ylpeä, että mä oon saanu kavereita intissä. Rakentanut sosiaalista elämää myös armeijaan. Nauranut ja viihtynytkin. Saanut viettää hyvät ja huonot hetket kanssatovereiden kanssa. Se on opettanut paljon toisten tukemisesta ja auttamisesta.
Ja rehellisesti sanottuna, mä olen ylpeä itsestäni. Mä olen ylpeä siitä, että mä oon jaksanut tähän asti koko mun varusmiespalveluksen. Mä oon rämpinyt metsässä, vienyt oman fyysisen kykyni äärimmilleen. Vahvistunut ihmisenä. Oppinut tuntemaan omat psyykkiset rajani. Oon vahvempi ihmisenä kuin pitkään aikaan. Armeija on opettanut, että mikään mikä ei tapa vaan vahvistaa. Sanonta pitää paikkaansa.
Saa olla ylpeä itsestään. Ja pitääkin olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)