Sä oothan tässä vielä huomenna?

Tietoisuus itsestään heijastuu muiden sanoissa, viiltelee pahat ja ikävät kommentit. Vittuilu ja mielipaha kohtaavat. Hiljaa teen työni, en kommentoi asiaan sen enempää. Tiedän ikätasot joiden kanssa kamppailen.

Silti asiat jäävät ja pysäyttävät minut. Kelaan monta kertaa, toistuvat auktoriteetin mollaukset ja katu-uskottavuuden tavoittelu vaatii minua pitämään pinnani kunnossa.

Tuleeko silti elämäni aina olemaan sitä, joku aina keksii huudeltavaa?

Ehkä ihmiset on vain hetken lyhytnäkösiä.

Ehkä maailma on joku päivä niin hyvä paikka elää, että kunnioitus ois aina molemminpuolista.

Försvunnit

Mihin määä oon kadonnut, sori vain!

Oon nyt vähän jobailee elikkä workailee elikkä työskentelee ja työskentelen edelleen.

Eilen ja toissapäivänä tosin hieman omaalomaa ja risteilyllä pari yötä olin :) kuvia siitä, jahka joskus kotiin pääsen.

Mulla on vaihtelevat tunnetilat:

Väsynyt, ahdistunut, rakastunut, onnellinen, surullinen, niin älyttömän sekava.

Mut jotain hyvää näen tässä tunnemyrskyssä, mä tiedän sillä tavoin eläväni.
Elämässä tapahtuu loppujen lopuksi niin paljon hyvää

on nimittäin:

Onnenkyyneliä,
rakkaita,
rakkautta,
läheisiä,
ruokaa(:))
suoja
turvapaikka
koti
sydän
terveys
hyvinvointi

Oikeestaan, jos elämässä ei ois niit alamäkiä, niin kuka jaksais nähä vaivaa tallustaa vaan ylämäkee. Kaikki ois liian simppeliä. Minkää etee ei nähtäis enää vaivaa.

Ootte jokainen tärkeä lukija, kiitän teistä. Oikeasti, mite muuten mun blogi eläis jos mua ei kukaan lukis. No voisin kirjotella tätä tietty itselleni, mutta on sitä elämää muillekkin kiva jakaa.

Nauttikaa, rakastukaa, olkaa, iloitkaa.

Sillä kaiken tämän elämän keskellä.

Rakkaus ja läheiset pitää elossa.

- Pusuin ja halein Antti kuittaa!

Nyt ja tässä

Ootko ennen kuullut miltä tuntuu katsoa itseään harmaassa yössä, astella kyyneleet silmissä musan tahtiin pitkin kylmiä asfalttiteitä? Miltä tuntuu kun joku sanoo rakastavansa? Kuunnella kun joku kertoo ihastuneensa? Nähnyt miltä taivas näyttää talviyönä? Nähnyt miten puut heiluvat kylmässä yössä?

Onko elämä niin häilyväistä, valojuovia ja askelluksia, tunteita täynnä?

Tähän maailmaan kysymykseni rajoittuvat. Miksi itken aina samoissa kappaleissa sopivassa mielentilassa, miksi viime yönä se tuntui niin hyvältä niellä suolakyyneliä kadulla? Miksi oli ihanaa kävellä yksin?

Tuntui hyvältä itkeä. Niin hyvältä, että se sai minut hymyilemään. Miksei miehet saisi itkeä? Ehkä se on jotenkin viitattu heikkouteen. Oon tunteellinen hömppä, mä tiedän sen. Kai mä itken sit paljon.

Entä miltä tuntuu kun katsot peilistä tummia silmänalusiasi? Väsynyttä katsettasi piirrät heijastuksestasi, katsot sotkuista tukkaasi? Kui vaikeaa se on?

Mä oon välillä väsynyt, mutta jotenkin mun kroppa tahtoo sitä. Se vaatii kuormittumista, ehkä se linkittyy mun hetkelliseen kyynelkanavien aukeamisiin. Ehkä juuri se itku on mikä tekee ihmestä niin kauniin. Ehkä juuri se saa meidät olemaan niin aitoja. Kyyneleet ovat aitoja, ne eivät ole teennäisiä.

Tuntuu hyvältä tuntea.

Rajapyykki

Jännittäviä aikoja eletään lukijat rakkahat! 500 blogiteksti on tämä.

Ei mitenkään se tulee poikkeamaan muista blogiteksteistä, se tulee olemaan yhtä mielenkiintoinen(mielenkiinnoton) kuin ne muutkin bloggaukset. Vain minun ajatuksia täynnä, vain minun elämää. Minäminäminä.. Ihme narsistinen blogi tämäkin on.

Tosiaan, blogini on elänyt mun surut, ilot, erot, rakastumiset, ihastumiset, mun identiteetin.

Tää blogi on jotenki auttanu mua jäsentelemään mua ja koko mun kokonaisuutta, faktahan on se et tää blogi on osa sitä kokonaisuutta missä mä elän.

Saa nähdä, vaihtuuko blogini nyt jossain vaiheessa virallisesti toiseen blogiosoitteeseen, syynä on blogin nimi ja osoite, mihin en panostanut silloin kun rupesin blogiani kirjoittamaan. Tahtoisin vihdoin täydentää tän blogikokonaisuuden ja saada sen juuri sellaiseksi kuin mitä mä oon. Mut pidetään tää blogi vielä hetki pystyssä ja tehdään hidas muuttoprosessi ehkä tässä lähiakoina, jos siis joku sinne enää siinä vaiheessa siirtyy lukijaksi.

Toivotaan näin. Tai sitten kadun muutosta ja palaan niinkuin tähänkin asti aina takaisin tähän vanhaan blogiini. Ehkä juuri se linkki, että tämä on juuri minun ensimmäinen ihkaeka blogi niin kiskoo takasin kerta toisen jälkeen.

Mutta ehkä muutoksien edessä, olisi joskus suljettava ovia ja avattava uusia :)

Tule lähelleni, suutele mua, pidä mun käsistä kii, oo hetki tässä

Oon katsonut kuvajaistani, toivonut muutosta. Ehkä mä sainkin sen?

Mut on mua kalvanut tää ikävä jo pitkään. Ikävä on tehnyt sanoistani merkityksettömiä.

Ikävä on tehnyt elämästä ikävän.

Kuinka helposti ihminen sitten hurmaantuu ja jää kiinni tunteisiin. Kuinka helposti me kytkemme itsemme kiinni toiseen?

On vaikeaa sanoa kuinka paljon tärkeät ihmiset ohjaavat elämäämme, valintojamme. Teemme paljon tärkeiden asioiden vuoksi. Uhraamme itsestämme paljon enemmän muille monesti kuin itsellemme. Ehkä juuri rakkaus muita kohtaan on se mikä pitää minut liikkeessä.

Samalla ehkä juuri se rakkaus lamaannuttaa minut, enkä pääse eteenpäin.

Ja vielä...
Raahauduin aamusta autokouluun, olin korvaavalla teorialla, vielä iltapäivällä pitäisi toinen samanlainen.
Ehkä mä tästä joku päivä saan vielä sen kortin :)

Aijoo ja ylppäreihin pitäisi lukea, mutta se nyt on sitten jonkun toisen päivän murhe, koska mun kroppa ei jaksa.

Ja S:n kaa viime yönä kruisailtii läpl Kouvolaa :D

Ensi viikolla risteilyä ja töitä. Millon musta tuli tälläinen seitsämän meren sankari?

Sama taivas yllä tämän maan

 Pidät minua typeryksenä, kenen keho on vain yksi salaamaton sana, yksi tyhjä lupaus.

Pystyt katsomaan lävitseni, vaikka itseni kovetan edessäsi.

Sä et tuu mun kuoren lävitseni. Mä lupaan olla vahva.

 Oot varmasti onnellisempi, jos vaan antaisit mun hitaasti poistaa sut mun mielestäni.

Etkä palauttaisi minua kuin yhtä rikkaruohoa sun nurmikolle.

Koska mä tiedän, että mikään ei muutu. Ei nyt taaskaan.

Koska loppujen lopuksi, mä oon onnellinen.

Paljon onnellisempi. Jos mua et satuta.

Koska mulla on mun yksityisyyssuoja, jonka sä ylitit ja reilusti.

Ja oikeestaan niin on vaa hyvä.

Mä opin olemaan varautuneempi, varovaisempi.

Mä opin ettei rakkaus tuu vaan leikkimällä, se tulee aidosta ajatuksesta.

Joten oikeestaa. Kiitos.

Miksi tuoksut lempituoksulleni, silloinkun pitäisi osata lähteä?

Pakkanen ja halla, ilta vaihtuu yöksi. 

Aamu sarastaa, kylmä tuuli puhaltaa ja puskee lunta taivaalta.

On silti tässä kalseudessa kaikkea hyvää.

Mä hymyilen. Mun ei tarvi selittää. Mä tykkään mun elämästä.

Aamut ei oo niin raskaita, hymyllä avaan puhelimeni.

Ei ole yksinäistä. Ei ole kylmä.

Kännykänkätköjä!

Abiristeily tuli ja meni, uutisii päästiin moneen otteeseen joten voitte selailla kaikki mahdolliset uutiset "katastrofiristeilystä" huono palvelu, mutta kavereiden kesken hyvä meno kyllä :)

Mulla oo mitään sanottavaa nii päätin et jos jaan teille puhelimeen kertyneit kuvia tässä joltain väliajalta.

Laren kaa istuttiin joskus iltaa

söin joskus muikeaa aamiaista

rakastuin uudestaan lämpimiin voileipiin ja oon tehny niit himona

joskus kaahattiin bussilla (nahkasohvalla istuen) abiristeilylle

joskus oon vähän teini

joskus oon lisää teini

oli wanhoja!

Oli abirekkailua

oli väsyä

oli takkatulta ja villasukka-aamuja :)

oli hienoja rekkakylttejä <3

Oli hiustenvärjäilyä

Oli hääjuomamaistiaisiltamat

Oli tohelointia yöelämässä! 

joskus näytän tältä :D

Penkkarit

Tosiaan asu valmistui ajallaan, viime tingassa mut ajallaan.

Jäi mulla ruhtinaalliset neljä tuntia aikaa kun kävin matkahuollos huutelee peruukin perään.
Meidän abiteemana oli tänä vuonna Disney, kuin huikeaa. Mä olin Hullu Hatuntekijä Liisa Ihmemaasta. :) oli niin kivaa. Huomen viel kivempaa ku on abiristeily ja mau!

Ja sen verra, et ystävänpäivät voi alkaa maailman parhaiten :)

Aijoo sä oot hei abi vähän myöhäs.

Niin paljon tyyntä myrskyn edellä.. Niin paljon odotusta.

Niin paljon ahdistusta mahtuu mun pieneen päähän.

Mä oon silti onnellinen.  <3

Okei väli-innostus et oikeesti on asioita jotka elämässä on hyvin..

Siltikin, penkkariasu on puolitiessä, huomiseksihan se pitäs olla jo valmis(voi v*ttu) :) Miten mä aina onnistun söhlää möhlää kaiken mitä ei mun pitäs..

Mä oikeesti vähän taidan itkasta.

Mut mites teillä, onko kiva kun on wanhoja, kiva kun on penkkareita? Kiva kun on kaikkea..!

Ole minulle teko, älä ajatus

Ja kaiken tän takana

on vaan ihminen.

Kaikkien sanojen ja tekojen takana

on yksi ihminen.

Mut oon pohtinut, että onko se vaan se mieli meidän esteenämme. Se et me ei osata antaa itsellemme mahdollisuutta kokeilla siipiämme..

Ehkä juuri pelko muutoksista pitää meidät paikoillaan.

Ehkä juuri ajatus pelosta muutoksiin saa meidät lamaantumaan.

Ehkä alitajuntainen tieto ajatuksesta pelosta muutoksia kohtaa saa meidät shokkiin.

Siksi me emme liiku. Vaan katsomme kaiken katoavan edessämme..

Sen takia me menetämme kaiken kauniin ympäriltämme.

I trust

Eilen istuin iltaa Lahdessa.

Juttelin ihmisten kanssa, pian lapsuudenystäväni tuli puhumaan minulle.

Koskaan en ole arvostanut niin paljon kenenkään sanoja kuin hänen sinä iltana.

Jotenkin hänen sanoissaan on sitä syvällistä fiksuutta.

Hän on upea ihminen.

Hän tajuaa sen mitä minä olen.

Joskus sitä uskoo vaan et ihmiskunta on täynnä hyviä ihmisiä.

koska oon niin valokuvauksellinen

Taas P:n kaa kuvailee, päivän kuvasaldo oli vaihtelevaa. koska oikeestaa oli hyviä kuvia.
mut sit taas toi lumisade pilasi koko keika :D tosiaan nää on copyrighted sit by mä ja P!

joskus oikee hifistellää

wanna play a round with me? ;)

syräääään

Oon sellai hifistelijä

PUPU HYÖKKÄS

Just enjoy of your life

Tänään fiilistelin, oikeastaan puoli tuntia takaperin. Tiellä.

Tanssin jalkakäytävää kulkiessani, koska ketään ei ollut siinä.

Keikuin, hyörin ja pyörin. Harjoittelin tanssiamme ja vedin muuten vaa omaa showta.

Joskus on vaa kiva repästä ja antaa musan viedä.

Pitäs tota äikkää jaksaa viel vähän, huomenna ois tekstitaito. Ressaa mut ei se mtn.

Tänään mä vaan laulan ja laulan, himmailen ja fiilistelen. Ei huolta huomisesta!

just fuck you..

Kui useasti mä katoan tuon iha hyvi-sanalauseenparren taakse. Ärsyttää, vituttaa, kaikkea mahollista. Sit kun multa kysytään mitä kuuluu: Iha hyvää. Koska mä en tahdo enää esittää heikkoa. Mä oon opetellut jo aikojen alussa pitämään tunteeni sisällä. Mä oon oppinut siihen, mä pystyn tekee sitä jatkossakin. Sillä mä en oo tehty murrettavaksi. Mä ehkä ärsyynnyn, mutta osaan hallita tunteeni. Mä osaan nieltä suolavirran takas luomien sisäpuolelle ja esittää tunteetonta. Sitähän maailma multa vaatii.

Musta tuntuu pahalta, oikeasti pahalta.
Tuntuu et oon vaan sana ja ohimenevä ajatus.
En tärkeä, en tarkoitettu, en toivottu.
Vain ajatus, yksi vitun ajatus siinä muide joukossa.

Oon hetken jo kuvitellut; "Hei  jee mun elämä on taas hyvällä mallilla, mikää ei voi masentaa mua". Oon väärässä. No okei, tämä kuva poikkeaa siinä ettei oo normaalia elämää. Mut luokittelisin normaalin elämän onnelliseksi elämäksi. hyviä asioita. Nyt tuntuu kuin elämä on vaa yks hetkinen vaihe mun elämässä. Tuntuu et sen vois millo vaa vaihtaa. Okei on ihmisiä joilla menee huonosti, mutta toisaalta ei ihmisten huonosti menoa voi luokitella, se on niin yksilöllistä ja henkilökohtaista.

Tää on moinen moinen depispostaus, mutta kai oli hyvä jonnekkin purkaa ajatuksia kun tuntuu olevansa niin lost. Niin turhautunut. Niin itsensä menettänyt aikaan et ei hyvää mieltä ole.

Oon niin nallekarhu sisältä

välillä nauran itselleni ja omille tunteilleni. Kuin vahvaa mä esitän, kuin vahjaa ja tunteetonta mä esitän. Sit sisältä mä oon niin hauras ja pumpulia.

kui ällöilmaisu minusta. ihme hattarahuttua ja sellaista.

Mut hei kattokkee kui taiteellinen oon tänää ollu. Kyl must viel taiteilija tulee. Tuli lapsuus mieleeee :D sit työnjälki on sitä samaa tasoa.
Kuhan läpällä tossa ajankuluksi maalailin. Tällä menolla must tulee sellai taiteilija ettei toista oo nähty.