Elämää tässä eletään..

Mitä mun elämässä on tapahtunut, se on mulle myös ollut suuri mysteeri.
Oon käynyt nyt elämääni uusiksi, puinut sitä sen riekaleista ja alkanut kasaamaan(tässä kontekstissa tosin parsiminen kävisi paremmin) uutta minua.

Mikä sitten on ollut elämääni vaivannut?
Mun elämää on vaivannut kaikki, jotenkin on ollut vähän sellainen ettei tiedä minne menet olo.
Et tiedä kenen puolee käännyt ja kuka on sun tukenas.
Et tiedä kuka sä olet?

Se kysymys on ollut mun huulilla viikon, kuka mä olen? Ja oikeestaa koko minuus on vaivannut kuukausikaupalla

Mut oon yrittänyt alkaa etsii siihen vastausta..

Ehkä joku päivä, ehkäpä. Ajan kanssa.

Miksiköhän?

Mikähän siinä on ku joka päivä tulee 12 jälkeen kauhean kipeä olo, väsyttää, olo on kuumeinen.

Päästyäsi kotiin, otat kuumemittarin, lukemat näyttää normaalia.

Ehkä se on  vaa mun päässä se vika.

Mut hei täs viel kuva siit zombieasusta, oli aika huikeet:

Kun sä et tiedä mitä sä teet?

Jos sinä olisit eksynyt, niin kuka sinua auttaa?

Haetko lohtua musiikista, etsitkö tukea ja turvaa ystävistäsi.

Mistä sinä haet turvasi?

Sä katsot elämääs pienestä kaukoputkesta, sen lasi on särkynyt, sä et tiedä mitä sä teet. Mihin sä meet?

Silloin sun pitää avata silmäs. Sun pitää pysähtyä ja olla.

Mut kuka sua katsoo silmiin kun sä et tiedä mitenpäin olla? Kun sä pelkäät et sun vahva kuores on liia heikko pitämään kaiken sun sisälläs? Mihin sä katsot? Lattiaan, kattoon, sukkiis.
Kun sä et osaa puhua oikeilla sanoilla niin mitä sä voit tehdä? Puhua kirjeellä, puhua kirjoittamalla, puhua musiikilla, puhua kaikella muulla kuin sanoilla. Puhua halauksella.

Mut kun sä taas kerran nouset, sä oot vahvempi. Sä oot löytänyt itsestäs asioita, joita muut eivät ehkä edes huomaa. Susta tulee itsevarmempi. Susta tulee sä. Sä löydät itses.  Silloin koko maailma on sulle parempi paikka. Ainoa este on aina vain se ensimmäinen askel - Tunnustaa olevansa eksynyt ilman karttaa..

ps.ps. Kuvat on minun ottamiani, tai muuta vastaavaa. En ehkä jaksa merkata copyrightei niihin, mutta toivon ettei niitä napattaisi ihan tuosta vaan. :) mut minkä mä sille voin jos joku niin tekee. 

I got the looks like zombie, I got the looks like zombie

Heippa, tää postaus kertoo mun viikonlopusta jos lähin Helsinkii vähän halloweenin merkeis.
Tosiaan täs näytetää vähän mitä käytin zombiasuuni mut kokopuvusta tulee sit myöhemmin kuva, ehkä jo huomenna! (Jee.)

Mut tosiaa täs vähän miten homma tapahtui:
Mitä tarvitset zombilookkiin:
- Talkkia
- Tekoverta (käytettiin itse sekä kaupasta ostettua tekoverta, että myös siirappi,elintarvike,vesi-yhdistelmää
- Vaatteita, joita voit repiä huoletta
- Jotain mutaa tai vastaavaa(saa enemmän aitoa lookkia)
- Kasvovärit

Ja sitten tekee:
Elikkä vaatteiksi otin hupparin, t-paidan, farkut(kaikki tavalla tai toisella hajalla)
t-paidan sotkin siis tällaisella verisysteemillä. Eli punaista elintarvikeväriä, siirappia ja vettä hieman. Sai tuollaisen kuivahtaneen veren näköisen valmiina Ja sit pyörittelin vaatteita pihalla mullassa jotta ne kulu ja sai likaa siihen vaatetukseen.

 Mihin sitten talkkia tarvittiin?
No talkki toimii hiuksille todella hyvin, kun sitä laittoi hiuksiin niin sai sellaisen tuhkamaisen harmaan hiuspohjan, joka lisäsi tätä zombikontrastia.
Talkki myös toimi ihon vaalentajana, sitä kun levitti niin oli vaaleampi iho hyvinkin.
(Se sai ihon myös sileäksi) :o

 Kasvoväreil voi sitten tehdä vähän mitä vaa, me tehtii tollai vihreänlaine, verta leviteltii vähä sinne tänne. sitte käytettii myös luomivärei, jotta saatii mustelmia aikaseksi ihoon

Tekoveritestailua

Mutta älkää huoliko, meil oli ainakin sellaset maskeeraukset, sekä veret et ne lähti yhdessä suihkukerrassa, joten ei tarttenu pelätä sit seuraamuksia, mutta varoitus. Talkin käyttö ja siirapin sekoittelu voi aiheuttaa epämiellyttäviä hajuyhdistelmiä, joiden kestoa en ole varma. Joten jos mahdollista, niin toteuta vaatteiden sotkeminen ulkotiloissa!

Life is so fucking confusing

Eksynyt, kadonnut ja kadotettu.
Se minä nyt olen.

Ja kerrankin, mä en tosiaan tiedä mistään mitään.
Mä en tiedä ees kuka mä olen.

Smile, just smile.

Joskus pelkkä hymy voi pelastaa päiväsi, joskus kiitos, joskus pienikin kehu.

Joskus pelkkä puhuminen helpottaa oloasi ja vastaa useaan kysymykseen.

Joskus jo pelkkä läheisyys pelastaa ihmisten päiviä.

Joskus vain on paljon parempi olla.

Kiusaaminen; identiteetin kadottaja

Kiusaaminen on ollut aina lähellä omaa elämääni, olen kokenut sen ja katsonut sen tapahtumista omassa elämässäni 6 vuotta. Elämäni oli murskana ja se poisti elämästäni monta tekijää ja positiivista hetkeä.
Kiusaamisen myötä samalla oman identiteetin menettäminen on lähellä.

Onko kiusaamisen ja oman identiteetin etsintä niin sidoksissa toisiinsa, että se hukuttaa itsestään niin paljon?
Oma seksuaalisuus on epävarmaa, jokapäiväiset teot tuntuvat virheliikkeiltä, jokaista tekoa ja ajatusta tuomitaan ja katsotaan pahalla. Varsinkin Suomessa. Suomi on tasavertaisuudestaan huolimatta tuomitseva maa, sillä et voi olla varma ihmisten reaktioista seksuaalisuuteesi, etkä voi olla varma miten he reagoivat siihen kun kerrot olleesi kiusattu. Et kiusaamisen myötä kaipa sääliä, jos olet päässyt siitä yli. Kaipaat tukea ja turvaa, mutta et sääliä.

Oman identiteetin etsintä ja minuuden selkeä hahmottaminen on vaikeutunut vuosien varrella, enkä vieläkään ole täysin varma kuka olen. Jason Somerville kertoo olevansa homoseksuaali, luettuani artikkelin tästä huomasin sen samalla olleen tälle miehelle paras teko. Hän pelkäsi ennen paljastustaan pohtien pokerielämäänsä ja samalla homoseksuaalisuuden paljastamisen vaikuttavan hänen elämäänsä pahasti. Toisin kävi. Mutta pöytä minkä ääreen ihmiset kokoontuvat, katsovat toisiaan silmiin, keräävät taitonsa äärimmilleen ja taistelevat pokerin maailmanmestaruudesta ei muutenkaan tulisi katsoa kenenkään seksuaalisuuteen tai muuhunkaan ihmisen ulkoiseen/sisäiseen seikkaan. Voiko siis seksuaalisen identiteetin rakentaminen olla elämässä pelon esiaskel?

Missä määrin ihmisen uran jatkuvuus ja oma identiteetti rinnastetaan kiusaamiseen? Pelko siitä, että oma onnellisuus vaikuttaa tulevaisuuden rakentumisessa on sinänsä harmi minusta. Mielestäni oma identiteetti tulisi kasata ennenkuin voi olla onnellinen ja siihen voisi auttaa vain se, että kaikille saataisiin tarjota turvallinen elämä. Kiusaamista tulisi pyrkiä vähentämään. Tällä tavoin loisimme parempaa perustaa meidän tasavertaiselle maallemme.

Syysloma, ei mikään turha loma

Ootin et tästä päivästä tulee taas koomapainoitteinen ja kotona hilluilu yksin.
Toisin kävi, sillä ulkona oli todella kaunis ilma ja Lare tuli meille.
Suuntasimme sitten kuvailemaan maisemia ja pääsin leikkii järkkärillä! Se on oikeesti niin kivaa

Syysleiri 2012 - Mitä me leirillä?

On takana taas uskomaton leiri, jossa olin muutaman toverin kanssa johtiksessa sitten. Pohdin, että tässä olisi tilaisuus tuoda vähän eriarvoisten ihmisten elämää  ja näkökulmaa ja hyödyntää samalla viime kesäistä punaisen ristin-leiritoimintaa samalla. Pahoittelen kuvien pomppimista ja semmoista, mutta tässä vähän kaikkea leiristä.
Leirikeskukseemme oli siis iskenyt infektio-epidemia Religious Custalus, joka aiheutti osalle leiriläisistä sokeutta, toisille käsien käyttökyvyn menettämistä ja osalle äänen menettämistä. Taka-ajatuksena leirissä oli opettaa kaikille nuorille avun pyytämistä, avun antamista ja samalla myös näyttää kuinka paljon ihmiset joutuvat tukeutumaan muihin ihmisiin.

Leiri alkaa aina pakollisella heijastusposetuksella

Karkkia myydään, karkkia myydään, sipsiä myydään, limua myydään, myydän myydään myydään.

Päätettiin tavanomaisesta valmiiksi tilatusta päiväjuomasta poiketen valmistaa ryhmien kesken omat päiväjuomasyömingit, elikkä hedelmäsalaatit kinuskikastikkeella. Sanoisin, että omalla tavallaan se toi ryhmiä paljon lähemmäksi toisiaaan ja kaikki nauttivat toistensa seurasta.

Sokea kuljetusta, sportin alussa sokeutimme leiriläiset. Tällä koitimme vähän herättää ajatuksia, että kaikki ihmiset eivät voi vaikuttaa miten päivänsä menevät ja mihin heitä viedään. He joutuvat vain mukautumaan asioihin.

ja lappuja tietysti tautivaroitteena ympäri leirikeskusta.

Leirillä kädettömyys tuotti luovia ratkaisuja.

Syöttämistä ja avustamista ruokailuissa, positiivista oli se et korviini kantautui aina kysymyksiä ympäri ruokalaa: "Tarvitseeko joku vielä avustajan?"

Sokeille oli myös haasteellista turvautua muihin ihmisiin, sekä elämään samalla vain muilla aisteilla. Kävimme keskustelua toisena päivänä näistä rajoitteista ja eräs ystäväni sanoikin: "Sitä huomasi kuinka paljon melua on ympärillä kun ei näe." Kuinka paljon siis loppujen lopuksi saattaa sokeakin kuulla ja aistia muuten?

Epidemian takia leirillä annettiin suojat ja nautittiin toistemme seurasta.

Päivän sairauksista annettiin tarinamuotoista vinkkiä.

Raamattu oli tietty keskeinen meidän leirillämme. Samppa kävi lauantaina pitämässä nuorten läheistä opetusta ja mielestäni opetukset olivat mielenkiintoisia ja samalla opin taas itsestäni hieman enemmän.

Sukat on kivoja.

vähän lähikuvaa sokeista.

Tässä minä ja Jonna tutustumme ympäristöön tuntoaistin ja kuulon perusteella.

Omena ja mehu naisen/miehen tiellä pitää.

Viimeisen illan iltapalan kruunasi rantasaunan nuotiolla makkaran grillaus!

Minulla olisi paljon kuvia leiristä, mutta koska en jaksa kysellä/sumennella niin paljon ihmisten naamoja niin päätin jättää nämä näihin kuviin.
Vikana iltana kirjoiteltiin johtiksen kanssa vähän kynttiläpolkuhartautta ja samalla korostin hartaudessa ihmisen arvokkuutta ja samalla sitä, että meidän kaikkien tulisi olla keskenämme tasavertaisia.

Sillä ihminen alentuu monesti loukkamaan toista mm. sairauden/vaatteiden/ulkonäön perusteella taustaan katsomatta. Minäkin teen sitä. Mutta sen tulisi olla asia, josta pyrkisimme pääsemään eroon.

On silti ilo ja kunnia aina olla mukana nuorten leireillä, siellä oppii itsestään paljon. Oppii muista. Saa nauttia muiden seurasta. Saa olla ja oleskella. Saa nauttia elämästä täysin siemauksin.

Hyvää syyslomaa niille joilla se alkaa ja kivaa paluuta arkeen niille joilla se alkaa. Tää poika ottaa rennosti!