vouvou

Hei, nyt kaikki huolet ollaa lopettamassa, ollaa astuttu uudelle viivalle.

Huomenna saadaan kokeet ja vaikuttais et ehkä saan odottaa jopa positiivisia tuloksia.
Ja lauantaina musta tulee virallisesti abi on muuten aikas siistiä!

Vasta hetki sitten tehtiin valintoja et mihin kouluu menisimme!

Nyt nauttikaa näist hetkistä!

Tos kuvaa mun vaatteista mitä luultavammin lauantaiksi(kuva on tosin vanhempi)  mut tuo liivi ja mustat farkut nyt ainakin :)

Highway to hell

ajatukset kiertää kehää,
mahassa kiertää

en tiedä miten päin olla.

Olin miten olin,
aina olo on niin kamala.

Kyynel tälle

Hei vaan, tänään kävin katsomassa diktaattorin, mutta mielestäni elokuva ei ollut kovin kaksinen. Olihan se ihan perus komediaa, mutta ei mikään niin yllättävä et siihen kauheesti rahaa kantsii lykätä(ellei sit tällaiset viihdytä!)

Mut joo se ei ole se tärkeä asia tai mihin tää otsikko kiteytyy.
Vaan siihen kuinka vähän tuli tippa silmäkulmaa kun löysin 2009 vuoden rippileirillä saamiani vanhempieni kirjeitä, jotka he olivat minulle kirjoittanut.
Jotenkin sitä arvostaa elämää nyt pari vuotta vanhempana eri tavalla. Näis kirjeis oli jotain paljon syvällisempää, jota ei kasvotusten voi sanoa ja nyt taas ymmärrän vanhempiani hieman enemmän.

"Olet meille yhtä rakas kuin muutkin lapset." Tällaiset asiat saavat ajattelemaan paljon enemmän, en kai tajunnut niitä silloin rippileirillä vaikka kyllä ne silloinkin liikuttivat. Nyt kun ajatuksella näitä lukee niin niiden merkitys on suurempi.

"Olet ollut aina tunteiden myrskyssä elävä." Olen kyllä todella tunteellinen ja kiinni omalla tavalla siinä hetkessä todella tiuksasti. Joko asiat ovat hyvin tai huonosti.

"Vahvuuteesi onkin asioihin täysillä panostaminen kun koet ne omaksesi." En ole ajatellut ennen tätä, mutta totta kyl on et jos asia on jollain tavalla mun vastuulla niin tahdon hoitaa asian sitten kerralla kuntoon.

Näiden kirjeiden jälkeen palaan todellisuuteen ja jatkan siivoamista.

Kiitos äiti ja isä.

Opiskelua vaan

Hei, koeviikko rumba lähti tänään käyntii.
Mut ei mulla ole kuin 3 koetta(enkku,psyka ja matikka)

eli koht alkaa loma, juhuu!

Tsempit loppua kohde!

Relax, take it easy

Hei, oon nyt kaksi päivää erakoitunu koneest, erakoitunu ulkomaailmasta.
Ollut..

Ihmisten tulisi joskus painottaa sanaa olla, ei mennä, ei tulla, vaan olla.
Olla hetken siinä, siinä missä muu maailma ei mennä. Pysähtyä.

Ihmisten tulisi pysähtyä.

Minä pysähdyin ja kävin kaksi päivää mökillä. Tunnen et se teki mulle hyvää, eikä ahdistanu millään tasolla. Se oli oikeestaan oikein virkistävää.
Rauha kasvattaa.

sorry for being such an idiot

välil en tiedä mitä sanoa, koska kaikki mitä sanon, polttomerkein kirjataan nahkaani.
sanat joita en edes tarkoita, niin piirtyvät mieliin kuin pirulaisen manaamina.

Ja jos voisin perua edes viisi sekuntia siitä kaikesta mitä teen, niin pyyhkisin.

lieslieslies

tuhannet sanat sisälläin polttaa,
kertomukset ja tarinat.

Totuus.

Totuutta aliarvioidaan nykyisin muutenkin niin paljon.. Totuus on kipeää, totuus on viiltävä, totuutta vältellään kuin ruttoa. Totuus on pahempaa kuin valhe koskaan, sillä valhe on helposti luotu turva ettei tarvitse olla selittelemässä mitään tekoa tai tapahtumaa.

Totuutta välttelen minä myös, suuria totuuksia, jottei minun tarvitse pelätä ja suojautua maailmalta.

Ehkä joku päivä minä opin ettei totuus minua tapa, mutta siihen asti se mua satuttaa, hitaasti ja hiljaa.

lipsahdus

mä en vaan yksinkertasesti jaksa, en vaan jaksa..

En jaksa mitään, en puhua, en tekstata, en käydä sosiaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa.
Mä en vaa jaksa.. oon menettäny otteen maailmasta.

Todellisuus.. Olet valhe.

Joskus mun tekis mieli vaan lähteä, mä en pakkais mukaan mitään. Mä pukisin ylleni farkut ja t-paidan ja lämmikkeeksi flanellipaitani. Mä kiskaisisin mun harmaat tennarit jalkoihini ja avaisin meidän ulko-oven.

Mä en enää jaksa tätä paikkaa, koska jotkut asiat vaan kaatuu, kaatuu ja kaatuu. Uudestaan ja uudestaan. Joinain päivinä se lähteminen tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta, vaihtoehdolta jota en katuisi.

Mut mä en vaan tiedä enään, et miksi. Mua vaan ärsyttää. Mua vaan ärsyttää ajatus joistain ihmisistä. Tuntuu etten pysty olemaan täysin omana itsenäni missään. Koska kukaan ei tiedä kaikkea, eikä kaikille mun elämä kuulukkaan. Ja mä pakoilen, mä pakoilen ihmisiä. Sillä mä en kestä kaikkia.

Monien teot ja sanat, ajatuksetkin, niinkuin omanikin ovat alkaneet ärsyttää minua. Miten ihmiset elävät niin tunnepohjalta, että unohtavat toisen muutamassa räpäyksessä, miten kukaan ei enää välitä? Maailman yhteisöllisyys katoaa aina osittain, kun kukaan ei tiedä mihin mennä tai mitä tehdä.

Niin mä sit lähtisin, kopauttaisin kengät viimeisen kerran ovimattoon ja poistuisin täältä kuukaudeksi tai edes viikoksi. Ehkä vaan loma tekis mulle hyvää, niin ettei mun tarvis pohtia aina, et missä oon ja mihin meen. Ja sit mun ei tarttis enää katsoa peiliin ja kysyä kuka olen..

tää biisi kuvaa mun tunteita nyt todella hyvin..

Valoa taivaalla.

Taas on yksi päivä päästetty pälkähästä.
Tämä päivä oli valoisampi, eikä harmainen, sateensekainen ilma saanut valoa katoamaan.

Sisustin huoneeni aamul kokonaa uusiks.
Tänään ystäväni Iina tuli meille ja saatiin hänen koulutehtävät tehtyä. Sit matka olikseen alkoi ja ilta oli oikein rattoisa. Kaikin puolin.
"Sade on kiva, se on kuin raikas tuulahdus." :)

Mietin välillä tunteita, sekä niiden käyttäytymisreaktiota ihmisissä.
Miksi tunteiden ylikuohuntaan on välillä niin vaikea hallita?

Vaikka vituttaa, onko se oikeus purkaa kaikkiin.. Kai se on, sillä viha luo yleensä puolustustilanteen, mikä saatetaan purkaa jokaiseen.

Silti, viha on oiva tapa päästä ilon tielle.

Challenge accepted again again again.

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger”and post it on their blog.- Then, choose 11 new people to tag and link them in your post.- Create 11 new questions for the people you tag to answer.- Do not tag back to the person who has already tagged you.



Sain tän haasteen Essiltä kiitos siitä.
Yritän parhaani mukan vastailla.

1. Mikä on sun unelma-ammatti?
Mun unelma-ammatti on aina ollu iso kysymysmerkki, elikkä mitä mä sit oikeesti haluaisin tehdä isona. Ja repertuaari on niin laaja, että kaikkea tahtoisin. Tahtoisin olla tanssija, näyttelijä, laulaja, nuoriso-ohjaaja tai sosionomi. Nyt näiden viimeisten vuosien aikana on kaatunu ton sosionomin puolelle, koska siltä saralta tulevaisuus näyttänee ihan valoisalta.


2. Haluutko omia lapsia?
No paha kysymys, mutta toisaalta kyllä haluan omia lapsia, ehkä yhden tai kaksi. Tyttö ja poika olisi erittäin mukavaa. (Tai miksei kaksi tyttöä, tai kaksi poikaa)


3. Mikä on sun lemppari juhlapyhä ja miks? (joulu, pääsiäinen, vappu...)
Pidän joulusta sen takia, että sillon voi olla perheen kaa ja vaan nauttia elämästä(ja syödä). Silloin ei ole kiire mihinkään ja voi antaa elämän kulkea omalla painollaan.

4. Missä näät ittes neljän vuoden kuluttua?
Nään itseni ammattikorkeakoulun päättävänä. Ehkä Tampereelta, ehkä Lahdesta. En oikeen sen paremmin itseäni nää. Ehkä mul on pieni kiva kämppä!


5. Mistä ostat sun vaatteet useimmiten?
Ostan vähän niinkuin vaatteeni kaikkialta, jack&jones, dressman, seppälä, h&m, esprit. Ei mun oikee merkkitaju oo hyvä ja tykkään ostaa vaatteista jotka on kivoja (ja halpoja).


6. Riiteletkö paljon sun vanhempien kanssa?
Kyllä, mä oon aina pienestä pitäen ollut uhmakas lapsi joka valittaa joka tilanteessa ja paikassa. Oon ajautunu useasti vanhempien kaa riitatilanteisiin, sekä ovien paiskontaan yms. Mut nyt ku on vähän kasvanu niin on noikin konfliktit vähentynyt.


7. Mistä unelmoit?
Unelmoin viikosta yksin. Et kukaa ei ravais käytävässä tai huutais mun nimeän, saisin hetken olla rauhassa ja vaan olla.


8. Mitä tv-sarjoja sä kattelet ja miks?
Katon täl hetkel 70's show:ta ja MacGyveria, koska ne tulee aamul just sopivasti siihen aikaa ku valmistaudun kouluun.


9. Onko sulla sisaruksia? Jos on, niin tuutteko hyvin juttuun? Ja jos ei, niin haluaisitko?
Minulla on pikkusisko ja isoveli, tulen molempien kaa vaihtelevasti juttuun, siskoni kanssa illalla on todella hauskaa jutella, kun juttujen taso on niin hyvää ja huumorikin todella korkealentoista. Veljeäni en näe hirveän usein kun hän on nyt armeijassa, mutta kotonakaan ei paljoa höpötellä, aina välillä.


10. Mikä on sun lemppari ruoka?
Mun lempiruokaa ei voi määritellä, niitä on niin monta, mutta tykkään tosi paljon perunamuussista ja jostain riistakäristyksestä. Se on tosi hyvää :)


11. Onko sulla parasta ystävää?
Periaattees ei mul ole parasta ystävää, mutta toisaalta mulla on susu, joka on mulle todella tärkeä ihminen, jonka kaa voi olla niin oma itsensä kun olla ja voi. Niin musta tuntuu, et hän on paras ystävä.


Julkaisen kaikki jotka haluavat tehdä tämän. Enkä jaksa tehdä linkin kautta niin laitan muutamia, Riikka, Sini, Emmi, Iina ja kaikki muut maholliset möhköilijät.

Kysymyksenne ovat tässä:

1.Oletko optimisti, pessimisti, realisti yms.? Miksi?
2.Mitä ystävyys merkitsee sinulle?
3.Mitä kuuluu kesäsuunnitelmiisi?
4.Oletko sinut vartalosi kanssa?
5.Mitä arvostat elämässäsi?
6.Oletko ahkeroija vai laiskottelija? Kerro jotain tästä.
7.Mitkä jälkiruuat on mieleesi?
8.Onko sinulla rakkaita henkilöitä, joista et voisi luopua missään kohdassa?
9.Kaipaatko koskaan yksinäisyyttä?
10.Millainen musiikki on mieleesi, miksi?
11.Oletko koskaan riidellyt ystäviesi kanssa ja miten on käynyt?

Taas se itseään arvioi..

Tänään musta tuntuu, että oisin saanu aikaan enemmän kuin viiteen päivään aikaisemmin.
Oon tajunnut hitaasti, kovin hitaasti ettei enää auta se, että vitkastelen ja toivon ettei huomista tulisi.
Kesäloma lähestyy uhkaavana, sekä koulutöiden deadlinet tulee lähemmäs mua joka ikinen minuutti, joka hitaasti koneen näytöllä vaihtuu.. 23:09.. Päivän saldo. Vähän enkun sanakokeeseen lukemista ja tanssissa käyminen. Ei mikään päätä huimaava lopputulos, säälittävän tynkä päivä jos sanoisin.

Miten ihminen oikeesti voi olla näin laiska. Kaikki näpyt ja epämuodostumat menee heti arviointii kun sen onnistuu peilissä tai kädellä havaitsemaan. Suorastaan rastin sen kohdan, jossa havaitsen väärää. Tuntuu, että se kohta asetetaan heti pukeutumiskoodin yläpäähän, sekä pyrkimys pukeutumiseen rajautuu taas. Pukeudun jotenkin niin, että vältän t-paitaa, joka näyttää kehoni kaikki ylimääräset kohdat. Käytän vaatteita, jotka saa mut näyttämään hyvältä(tosin siihen pitäs ain tavotella) mut en voi kulkea tietyis t-paidoissa, koska näytän typerältä. Olen silloin typerä, koen oloni typeräksi.

Unohdin kyllä mainita, että sain tänään tehtyä mun viimeisen kuvistyöni(jee), mikä johtaa siihen riemuun ja masentavaan uutisen, ettei ensi vuon järjesty moniakaan kuviskursseja, sekä kaikki mihin olisin halunnut mennä niin jäävät toteutumatta (hyvästi elokuvakurssi).

Joten ehkä tää koht tää kaikki paha alkaa helpottaa, ehkä mä nään viel päivän kirkkaamman. Se päivä tulee joku hyvä ja kaunis päivä.

Fanfaari

30 lukijaa nyt on eksynyt tänne blogini puolelle. Kiitos teistä kaikista.
Tämän fanfaarin johdolla jaksan jatkaa teille kirjoittelua.

Onko harmaa päivä jo pinttynyt väriskaalaan?

Zzzz...

Täyttyy taas yksi unelias ja mitäänsaamaton päivä, kellon kiertäessä aivottomana eteenpäin.
Taas yksi tuijotus ruutuun, sekä läksykirjojen unohtaminen laukun pohjalle, niitä viimeiseen asti vältellen.

Olen vältellyt koko jakson kaikkea työtä, en ole tehnyt mitään.. En niin mitään ja se saa minut masentumaan.
Oppimispäiväkirja on unohtunut, mutta sen eteen tulisi nähdä vaivaa. Mun olisi parempi, sillä mä opiskelen nää asiat vaan itseäni varten, itseäni ja numeroani varten. Kolikon kaksi puolta.

En voi sanoa, että opiskelen oppiakseni monessakaan asiassa.. Opiskelen et selviän seuraavaan jaksoon, et selviän taas yhden turhan päivän yli, turhien kuunteluiden ja miljoonien tehtäväpapereiden sekamelskan joukosta. Ainoa aine tällä hetkellä, mikä minut pitää elossa niin on kuvaamataito, mutta se on kohta ohi. Ja sit mä jään vaille mitään motivaatiota. Yksinäisiin parrasvaloihin.

Samat biisit vaihtuu uudelleen ja uudelleen. Youtube ei tarjoa minulle uutta vaihtoehtoa musiikkilistaan, tai tarjoaisi se, mutta en jaksa nähdä turhanpäiväistä vaivaa etsiessäni tuhansia kappaleita, joita rakastaisin yli huomisen.

Olen alkanut kirjoittamaan pitempiä blogituksia, vain sen takia etten aio katsella kuinka tyhjänä täyttyvät minun kaikki ilmoitukseni. En myöskään ole kertonut päivistäni, sillä kuka jaksaa kuunnella pojasta, joka herää aamulla, syö aamiaisen, käy koulussa, tulee kotiin, rojahtaa koneen ääreen ja havahtuu yhdeksän aikaan tähän maailman menoon, menee iltapalalle, istuu taas koneelle ja painuu unille yön pikkutunteina. Se ei ole elämää.

Olen nyt jo katunut, etten ole jaksanut lenkkeillä(toinen osasyy tosin on ettei mulla ole lenkkareita), mahan kasvaen ja kesäkunnon haaveet on romutettu täysin. Mut ehkä mä viel joku päivä nousen tästä ja aloitan tän urheilun uudestaan. Mut tänään en siihen pysty.

Ehkä mä joku päivä opin.

Just when I meet my maker

Kun mä katson itseäni peilistä, suoristinrauta kourassa, epätoivoisesti luonnonkihartuvia suoristellessa katselen itseäni, silmästä silmään. Kun kerran kaverini ehdotti suoristamista ja itsekin totesin sen olevan toimiva vaihtoehto näiden hiuksien kanssa niin tänään päätin kokeilla sitä.
Jos vaan voisin ikuistaa sen hetken kun näen vain omat kasvoni, niistä minä pidän. En tahdo kuulostaa narsistiselta, en tahdo myöskään kehua itseäni kuin olisin maan omistaja.

Siihen katseeseen kiteytyi se kaikki mitä itsessäni pidin. Pystyin hetken katsomaan tuota vihreäsilmäistä hahmoa ja tunnistamaan pienesti itseni. Olin hetken jopa unohtanut huoleni.

Tuntuu, että minun tulisi olla hetkiä, poissa maailmasta, omassa mieluisassani hommassa.
Silloin on hetki, jolloin unohdan maailman huolet ja murheet, maailman melut ja sen kipeät sirpaleet.

Mä katselen kuvia ystävistäni koneella,
selaan niit edestakas, edestakas. Nauran, nauran niin makeasti.
Nämä ovat niitä hetkiä joiden takia kannattaa elää.

Pian en ole muuta kuin ihmisraunio..

Miten taas on päässyt käymään niin, että yhden leirin aikana mä oon törmännyt mun pahimpaan viholliseeni; itseeni..

Oon taas joutunut tarkkailijaksi ja arvioijaksi kun minuus on repeytynyt hitaasti silpuksi ja koittanut kasata itsestään jotain palapeliä. Palapeliä, jonka ikäraja tulee yltämään nyt ja aina minun tieto ja käsitetajuntani yläpuolelle, ulottumattomiin.

Voin suunnata katseeni peiliin, näen siellä ihmisen, jonka kehossa on monia asioita kymmenittäin, joita tahtoisin muutta. Tahtoisin ottaa pyyhekumin ja vain piirtää uuden muotin, johon tämä ihminen voisi asettua. Inhoan siinä määrin monia asioita itsessäni, koska kaikki ympärillä ovat niin monella tapaa mielestäni täydellisempiä, laihempia, komeampia kuin minä. Tässä vaiheessa tulisi peili jo särkeä, mutta teenkö minä mitään seitsämän vuoden epäonnella.

Olen nyt astunut tennareissani kujaan, joista lähtee monia kapeita, mutta niin epäselviä teitä. En enää tiedä, kuka minä olen ja kenen jaloilla kuljen. En tiedä enään mikä oli se syy hymyyn, joka kumpusi viattomana lapsenomaisesta suustani ala-asteella. Nyt olen peittänyt ahdistukseni positiivisuuteen ja koittanut peittää kaiken epävarmuuteni itsevarmaan asenteeseen ja olen kohottanut katseeni ylväästi ylöspäin. Silti en ole muuta kuin heikko ihminen.

Olen rukoillut, olen rukoillut vastauksia, olen rukoillut ohjausta.. Olen rukoillut apua. Vaikka nämä asiat, jotka mielessäni pyörii eivät ratkea sillä, että kääriydyn nurkkaan. Olen hiljaa ja toivon pahan päivän siirtyvän huomiseen almanakkaan niin se ei auta. Mikään ei ratkea tekemättömyydellä.

Minun tulisi kohdata joskus itseni ja käydä syvällisin keskustelu hänen kanssaan, joka minua peilistä tuijottaa.

klara vappen!

Erikivaa vappua itse kullekkin, vietettiin sitä tupari-vappu-yhdistelmässä. Oli ihan jebaa. :)
Ja ennen sitä päätettii susun kaa vähä kuvailla vappua etukätee!