Lukioarki 3: STRESSI, PANIIKKI

Taas työt kasaantuu ja kylmyys kertyy vieden viimeisenkin kesäisen lämmön pois.
Koeviikot tulee kohti, pelko, jännitys, stressi alkaa kalvaa mieltä. Mieleen pyörii ajatukset.. Epäonnistunko?

Pakko täytyisi saada silmistä ja mielestä ajatukset, heittää menemään kylmät ajatukset
mut helppoa se ei ole, hermoilua, paniikkia.
Ensi-ilta oli stressille näyttäytymisen paikka, paniikki kulisseissa. Onnistuin. Pakko ottaa valta pelosta, ennenkuin pelko valtaa ihmisen.

Kuin mustaan kaapuun kätkettynä saapuu, kaikki, saapuu paha, kateus,kurjuus ja pimeys. Ihmisen valtaa pelko.

On vain kiskaistava pelolta kaapu, ennenkuin se hallitsee ihmistä. On vain ajatateltava kunnolla, ajatella asioita mielellä,päällä,hymyllä vaikka ei jaksaisi. Silloin pelko ei pääse lähelle, eikä koskemaan sydäntäsi.

Ajatusten kiertokulku.

Jotkut aamut tuovat eteeni ajatukset,
joita olen karttanut ja asiat joita olen yrittänyt paeta.
Ne mietteet joita olen juossut pakoon pimeässä, sulkenut ikuisesti pois.
Menetykset palaavat, muistot eläväytyvät, musiikkina toimii haikeus,suru,menetys.
Kuvaa aamuni maailmaa ja ehkä se johtuu minun stressistäni, opiskelusta, kaverisuhteiden ylläpidosta.

Haikeat ajat - ajat jotka meriin hukuttaisin.

Kyllä me muistot tarvitaan, se karaisee, se pitää meidät vireinä. Ikävä painaa helposti kyyneleet silmäkulmiin ja pistää itkemään. Menetykset pakottaa sydäntä, sattuu, ahdistaa eikä edes tiedä mihin juosta.

Silloin väkisinkin tulee hetken edes mietittyä, mitä kun se kaikki on ohi. Miten käy, miten täällä olijoille käy. Kuinka se vaikuttaa.. Kuinka löytää tie pimeästä valoon. Tiedottomana, eksyy, eikä löydä vaihtoehtoja, se tuntuu vaikealta. Tuntuu, että törmää tiensä lopussa umpikujaan.

Valinnat tuntuvat niin vaikeilta. Kuinka koskaan valitsisin oikein.

On vain yritettävä hammasta purren, löytää oma paikkansa
ja avattava uusia väyliä maailmassa.

Uudelleenohjelmointi.

Tuntuu et ajatukset taas kiertää kehää,

tuntuu et oonko oikeassa paikassa

mietteet painaa.

Tunnejatkumoni on väsynyt, se kaipaa lepoa

en pysty enää selkeyttämään rakkautta,

ihastumista,mietteitä,tunteita, kaverisuhteita. Vaikeaa..

Toivon et kaikkeen ois vaan joku helppo keino,

restart-nappula ja uus elämä

mutkun niin ei vain oo..

Tahtoisin ajatella et kaverisuhteiden vaaliminen on helppoa,

mutta kun niiden tunteet muuttuu, niiden elämät muuttuu

se on vaikeaa ja se saattaa koskea joskus paljon.

Kun toivon et elämä ois simppeli, ettei tarttis päätään vaivata joka ikisellä asialla

oisko se jo liian helppoa, ja pystyisinkö sitten enään mihinkään.

Mun on yritettävä etsiä sanoilla,

mun omien asioiden restartti.

Lukioarki 2

Nyt se iski, väsymys ja pahsti. En jaksa kehoani nosta penkistä,

jämähtänyt tähän, enkä varmana oo nousemas ylös.

Tämä vaikuttaa mukavalta. :)
Mut  on nyt yrittävä olla ja oleskella,
kuin viimeistä päivää, lukiolaisarki=raskasta.

Läksyt tekemättä, mihinkään ei pysty, nukuttaa (tais jäädä yöunet vähiin)

ja viimeset tunnit olivat monella tälläiset:

Minkäs sille tekee, ei keho kaikkea jaksa.
Mut kyl tuntuu et viikonlopusta tulee energinen,
ehkä sais koulujututkin valmiiksi.
Jos siis on aineita jotka kiinnostaisi.
Pakko vaan yrittää.

Kyllä se tuskasta on, ei kukaan väittänyt
mut oma valinta, pakko sen eteen nähdä vaivaa.


Jos mä vaikka sitten joskus saavuttaisin tämän:
Kaukana se viel on, mut 3 vuotta menee aika nopeasti.
Ja kirjotuksiin on jo heti painostettavana. Nyt jo puhutaan, ei ehkä niin paljon ku abeille. Mutta tälleen sitten yo:ssa ja tätäkin yleensä kysytään. Ja se et joku aina purskahtaa itkuun ennen kirjoituksia. Tosi rohkaisevaa.

Mut joo ei pitäs ajatella noin pitkälle.

Koska sitä mukaa alkaa nousta paineet ja sit ei jaksa.




Mut hei koeviikot lähestyy uhkaavasti, eikä ees viel stressaa, mutta on hyvä jättää se paineiden kasvatus siihen viimesimpiin iltoihin, jolloin sit kun kokeet lyödään eteen ni arvatkaapa kun suoritustaso nousee niuu. Mut jos liian aikaisin alkaa stressi, niin kokeiden ilmestyessä tilanne tulee näyttämään tältä. Kyllä tämä lukioarki on maailmanmullistavaa, aivan mahtavaa.

Mielipide, mielenterveyden ohjain.

Mä en tajua kuinka joku voi väittää, et mun tai jonkun muun mielipide on väärä.
Meidän kuulemma pitäisi ajatella kaikkien samalla tavalla tässä aikakaudessa, asia joka ei mene minun päähäni millään. Suuttumus valtasi tänään tuon takia oppituntini, ettäkö oppilaan mielipiteet vääriä jos kysymyksenä esitettiin vain, että onko ihminen terve vai sairas. Ei perusteluista puhuttu, vaik niitä ois tullu jos ois kysytty.

Seksuaalisista suuntautumisistakin kaikkien pitäis ajatella mukamas samalla tavalla, tervettä. Mut jos jonkun mielipide on eri ni ei siit tartte herneit vetää nenään. En taas tajua et mikä tuol aikuismaailmas vaaditaan nuorilta.

Ajatusmaailmat ovat erilaiset, jokainen etsii oman tavan saada sen tasapainoon, eikä se kuulu kenellekkään muulle.
Tämän päivän aihe näin puolessa välissä blogia perustuu siis mielipiteisiin.

Stressi, pinna kireenä, väsymys, ärsyyntyminen johtaa kaikki henkisen maailman järkkymisen, mikä taas johtaa fyysisenkin olotilan heikkenemiseen. Kyllä minä läksyni olen lukenut.
Sosiaalisuus ja epäsosiaalisuus, luonteenpiirteet, joku nauttii yksinäisyydestä ja joku kavereista. Ei kenenkään asiaan tarvitse inttää omaa mielipidettä vaikka haluaisikin.

Mielipiteet ovat ihmisen omia, ei niitä kukan voi päättää tai valita. Voin olla ohjattavissa, mutta tunteet eivät muuta minun käsitystäni toiseen ihmiseen, minun tekoja voidaan kahlia, mutta minun mietteitä ei voi rajata.

Tiedän ettei tekstiin saa tolkkua, turhaa takoa vähäpätöisistäkin asioista. Samaa jankutan, samasta tulen jankuttamaan, kunnes jokainen sen tajuaa.

Mielipiteet ovat minun, ei kenenkään muun.

Masennus/depressio/ikävä/suru/kasvaminen

No nyt on meneillään masennus, mikää ei luonnu ja mistään ei tuu mitään..
Olotila on tälläinen.

Se kun sählää sen enempää ajattelematta asioita, johtaa ennenaikaiseen tuhoon. Niin taitaa käydä niin myös minulle, ihmissuhteet rakoilee, masentaa, elämä on kuin yksi suttukasa ja breakdownit sen lisäksi.
Ei kukaan oo koskaan sanonut et elämä ois helppoa.
Itkuraivareihin ei oo varaa, sillä itse itseni tähän ajan
ja sen takia mun elämä menee alamäkeä pikkuhiljaa hamaan hämärään.

Kun työt alkaa kasaantua heti alussa pinoon pöydälle, ja sellain sivusilmäl katsominen et nuo täytyis tehdä ja siihen ajatusmaailman jääden, tuottaa pikaisen stressin.
Sitten sitä kadutaan kun vika ilta tehää kaikki työt itku kurkussa, hammasta purren kun mistään ei mitään tule ja mitään ei jaksa.


Mä oon jo nyt loman tarpees, mut koska mun pitäs olla viel motivoitunut lukiolainen ni en saa näyttää siltä et kohta räjähtää lopullisesti. Ja ehkä mun pitäs alkaa vaa antaa ihmisten olla rauhas, mikä vois johtaa siihen ettei ihmiset ärsyyntyis muhun yhtä nopeasti. Mut se on vaan mun perusluonne (sosiaalinen, puhelias, joka johtaa ärsyttämiseen) ja välillä se kaduttaa ja paljon.
Oisinpa ennemmin sellainen hiku etupenkin hissuttelija, niitä ei muu paina kun koulu, mut oispa ain läksyt tehty!

No mun on annettava ajalle mahdollisuus kulkea omaa vauhtia

vaik se menee kuin siivillä, toisaalta madellen kuin etana
joten mihin tässä sit taas päätyy ni se on kyllä mysteeri,
tää aika on vaikeaa nuorelle.

On valittava oikeasta ja väärästä ja arvaa pystyykö tekemään valintoja, itkuraivarit,masennus, epäonnistumiset, kaikki nuo kuuluvat elämään ja kasvuprojektiimme.
Se ei ole kivaa, ei kukaan ole niin sanonut mut se on koettava, ihan vaa kypsymisen nimissä.

Lukioarki 1

Tänään tuntuu taas ettei jaksais kyllä yhtään mitään.

Lukiolaisarki on kyllä uuvuttavaa ja tunneil monella oli ketutus ja olotilana:

Huhhuh kun päivä kiiri välillä odottamattoman hitaasti
ja tunnit tuntuivat kulkevan kuolettavan matelevasti,
oli kyl hetkiä jolloin jaksoi, mut niinkuin aina ne hetket kestää vain hetken.
Päivä oli kaikinpuolin sellainen, samanlainen kuin ylä-asteella tai yläkoulussa niinkuin nykyään sanotaan.
Päivä vaan muiden joukos,sellasta seilaamista vaan luokasta toiseen.

Ja eipä sen mukavampaa kuin, että äidinkielessä oli ihana tunti kun kirjoitetaan jotain,josta en tajua vieläkään kunnolla, että mitä se tarkoitti. Onnistuin silti väsäämään aikani kuluksi paperille tekstiä, mutta jonkun silmissä tilanne saattoi vaikuttaa tältä :


Mut kyl mä siihen jotain tolkkua sain,
en ole lahjakkain käsialani suhteen vaikka siistiä koittaisin saada aikaiseksi.


Mut kyllä ihmisel on hetkiä kun ei jaksa, kun ei osaa, kun ei ymmärrä ja kaikki tuntuu niin vaikealta.
Mutta kaikesta selvitään, sen takia me ollaan niin inhimillisiä olentoja.

Harmaus.

Tylsyys olkoon iltani aihe, laiskuus kiiriköön kehooni, väsymys sulkekoon silmäni.
Kaikkea pitäis tehdä, arvaa huvittaako? Kaikki jutut ihan kesken, en millään jaksa.

Kuviksen vihko täyttämättä arviointia varten(teen varmaan koulussa paniikissa) ja läksyt alottamatta. On taas niin järkevää lukiolaistoimintaa. Melkeinpä jo hävettää.
Pitäs jaksaa heti alkua kohden uurastaa oikeen urakalla

mut tilanne vaikuttaa tältä:

Toisaalta mun ois alettava puurtaa, että pääsisin ahkeraan olotilaan
ja muitten silmis oisin tälläin: 

Koko juttuhan on iha huuhaata,
tehtävät tekemättä.

Ja viel ois hetki aikaa ennenkun pitäs olla henkisesti ja fyysisesti valmistautumassa taas huomiseen,
ihanaa tämä lukiolaisen arki.
Mut oon silti tyytyväinen valintaani vaik rankaltahan se tuntuu. Ja sitä se myöskin on.



Joten väsymys tekee näin iltaisin pahasti voittoaan, eikä nuoril oo paha sanoo unta vastaan.
Joten musta tulee nyt aktiivinen puurtaja ja tälläisen hetken illantapahtumien avartajana
painun ahkeroimaan taas.

Illat on helppo omistaa ajatuksille, kun väsyttää, ei tahdo nukkua. Eikä jaksa oikeastaan tehdä mitään.
Mä muistan kuinka helposti mä suutuin mun elämälle, haukuin sen piloille, mut monella on sellasia aikoja, jolloin perhe ja kaverit tuntuu turhalta. Sellain tasapaksu harmaa mössö.
Mut mun pitäis oikeesti olla tosi kiitollinen, vaik vaikeeta se oliskin. Mulla sentään on perhe ja ystävät, jotka välittää musta. Mul on tuki ja turva, kuten myös paikka jonne mennä.

Mul on koti siellä missä mun sydänkin on.

Yöt, ajatusten valjastaja.

Mut sit taas, kuinka yöstä onkaan tullu pitkä ja pimeä

ja kuinka ylipäätään maailmasta on tullu niin musta paikka.

Tääl joutuu nykyään oikeesti pelkää henkensä puolesta,

ei sitä koskaan tiedä mitä pimeys sisäänsä kätkee.

Kun säikähtää, kaikki tietää sen kuinka adrenaliini alkaa virrata

ja iskee pakokauhu.

Mullekki on käynyt niin, ja se jolloin tuo tapahtui,

on päivä,jonka haluaisin muistoistani jättää.

Mut sitä en kerro: koska sit tää ois vaa koko mun elämän avartaminen

ja eihän kukaan halua kertoa koko stooria itsestään..

Muistot kirjataan viidellä kirjaimella,

siihen kirjoitetaan ikävä

pelko näytetään viidessä sekunnissa,

paniikki tuo katala..

Hymyä ei tarvitse kirjoittaa,

se muistetaan aina. 

Se on vain liian aikaista.

Kun mä huomasin tän meidän koneella niin arvatkaapa mitä totesin.
Jouluhan se alkaa lähestyä, mikä merkkaa myös sitä et mä  vanhenen. Ja pääsen täyttää sit vihdoin 16. (Nuori olen ja kypsymätön, mutta en tyhmä)
Tää on hyvää aikaa. Vaik mun ajatusmaailma on sekasin ei se estä mua suuntaamasta katsetta pitkälle tulevaan, osaan jo katsoa et tulevassa eli futuurissa muodossa puhuttaessa niin mä oon koht jo vanhus. Okei, siihen on aikaa, mut lapsilla on oikeus haaveilla, miksei tietysti myös vanhemmillakin.
Mun mielestä ihminen esittää/ yrittää ainakin esittää jo liian nuorena liian vanhaa.Ps. Ei se sovi niille :)
Sen muistan kuinka tekee välillä itsekkin mieli päästä leikkimään, mut se on kuulemma vaan liian lapsellista, mut kenelle se kuuluu.

Ihminen kypsyy, mut eikai sen nyt täydy 9-vuotiaana meikata ja ajatella ulkonäköä ja et kenen kanssa se seurustelee, mun mielestä se on väärin. Tai no söpöähän se kun on ala-aste ihastuksia, mut oikeesti ei mikään kiire. No nyt tää on vaa jotain paapoomista ja angstimista, kun oma elämä kenkkuilee.

Mut niin se vain on talven kylmyys tulee(ihanaa olla ilonpilaaja) mut kyl se on ihan kivaa. Joululomal voi viettää aikaa perheen ja ystävien kaa. Musta tuntuu et tää vuos tulee olemaan mulle kaikista vaikein ja helpoin vuosi.
Tää vuosi auttaa mua ymmärtämään itseäni ihmisenä ja et kuinka saan mun tunteet ja ajatukset koottua kasaan.

Kesäloma:rakkaudeton rakkaus

Muistan kuinka aina radiossakin hehkutetaan kesän alkusuoralla kesäheilasta, kaduttaa jo vähän kuinka itsekkin lähdin siihen rumbaan mukaan, mutta aina ei kysytä, tahtooko vai eikö. Silloin kuljetaan huumassa,ajattelematta sen enempää.

Rakkaus, elämäni pahin vastustaja.

No se oli sellasta huumaa joka ei kauaa kestänyt, mut se aika oli kuin pilvillä lentelisi. Tiedättehän miltä ihastuminen ja rakastuminen tuntuu. Kuin ei olisi esteitä, kuinka pystyisi mihin tahansa ja juoksisi vaikka cooperin täyttä 12 minuutissa. Mut monet pikkuhuumat, kesäihastukset tulee ja menee. Se on niin hankalaa päästää irti, vaikka tietää ettei se toimi. Olotila joka tulee siitä.. Pärjäänkö? Isolla kysymysmerkillä. Olenko surkea? Se on sellainen laiminlyönti. Mut siitä selvitään, siinä missä muustakin. Mä selvisin muutamasta kaaoksesta, niin selviää sitten kuka vaan.

Se kun menettää, se sattuu jopa minä sen tiedän, vaikka en sitä aina kaikille näytäkkään. Ei se ole vain minun tapaistani.
Ihastuin,rakastuin ja menetin, siinä meni kesäni.. Ei vaiskaa. Mä tapasin kesällä ystäviä, mä tutuistuin uusiin piireihin ja mä sain mun maailman takas raiteille, vaikka tuntui, ettei se kauaa enää kestäisi.

Ruletti

En tiedä mistä aloittaisin, alotan kumminkin.Mä muistan kuinka alakouluaikoina itketti kaikki kiusaaminen, se koski ja sattui. Se kouraisi mahanpohjasta ja sit itkettiin asioista äidille. No yläkouluun ku käveltiin, ni oli tultava vahvemmaksi. Itkin silloinkin, ei ollut helppoa olla epäsuosittu nuori. Oli mul ystäviä, joita mä en sillon vielä huomannut, oli mul kavereit joita en vaan voinut sanoa kavereiksi.
Kaikki lähti kierteeseen, mut se mikä ei tapa vahvistaa. Se on sääntö,jonka mä tahdon muistaa aina.
Mun elämä koki ysillä ehkä mahtipontisimman nostatuksen, elämä oli vihdoin sellaista miltä sen pitäisi olla, mutta itsehän minä kohtalostani määrään ja olisin voinut toimia jo aikasemmin,mutta arvatkaapa uskalsinko?
No silloin alkoi olla ystäviä, nousin ihmisten suosioon ja ekaa kertaa tuntui, että minut huomattiin kunnolla.

Sillon tuntu, et aurinko vois paistaa risukasaankin.