2/14/2018

Rakas blogi

On todella pitkä aika kun viimeksi olen kirjoittanut, edes pohtinut kirjoittavani. On aika puhua:

Rakas blogi, eikö niin kuulu päiväkirjan omaisesti teksti aloittaa, olet palvellut minua hyvin tähän asti.

Mun matka on ollut tänä vuonna kivinen, voimavaroja vievä.

Työ on vienyt mua enemmän ja enemmän arjesta pois.

Silti arkeen on astunut ihmisiä, ihminen.
Rakas blogi, mä en ole täydellinen. Sinä jos joku sen tiedät.

Mä yritän olla jotain parempaa, tuntuu kuitenkin että ryven enemmän ja enemmän jossain suossa.
Mä olen monesti tehnyt virheen. Mä toivon, että hän tajuaa myös sen. Hän olisi suopea.

Tää taival on kahdelle ei yhdelle.

Rakas blogi, jotenkin alkaa tuntua et mun pää on niin tyhjä sanoista. Että tää kirjoittaminenkin ahdistaa.

Rakas blogi, lopetan kirjoittamisen tähän. Lupaan olla parempi ihminen. Lupaan olla sulle myös uskollisempi.

11/23/2017

Oon kadottanut sanojen merkityksen,

aika on vienyt niin paljon mua.

On kaikkea, tunnerataa, ylösalasylösalasylös.

Välillä mä oon niin yksinäinen,

se kaista ei ole molemminpuolinen.

Se estää u-käännöksen ja samansuuntaisen liikenteen.

Ollaa tasoristeyksessä.

Mä oon stop-kyltin kohdalla.

Ymmärtäähän sen?

_____

Mä oon ollut töissä töissä töissä,

mun ajatukset ei käy paljoa muualla.

Mä tarviin tukea, läheisyyttä ja kosketusta,

uskallusta sanoille.

Antaa merkitystä sille pohjalle,

että jokin toisissa ihmisissä on hyvää.

Tahdon tasavertaisuuden,

tahdon samanvertaisuuden.

En odota muutoksen tapahtuvan hetkessä,

mutta odotan muutosta.

Mä tarvin aikaa sopeutua,

koska mua syö tää maailma.

Mul on ikävä helppoutta.

Mul on ikävä mua.

Mul on ikävä meitä.

Mul on ikävä rauhaa.

Mä kaipaan rakkautta.

Ymmärräthän?

6/12/2017

Polunraivaaja

Eilen yöllä sen tajusin, tajusin kuka on suurin vihollinen minun ja kumppanuuden välillä.
Suurin vihollinen olen ollut minä.

Ei ehkä joka kerta, mutta osakseen. Luin viestiketjuja, kunnes vihdoin se iski minuun. Täys kusipää. Mua alko hävettää, paha olo valtas mun mielen. Mun teki mieli vaa soittaa ihmisille ja pyytää sydämeni pohjasta anteeksi millanen mä oon ollut.

Mä en käsitä miten tunteettomaksi mä osaan heittäytyä, kuinka kylmäkiskoiseksi ihmiseksi. Kivinaamaksi. Se todellisuus sattui. Se kaduttaa. Se on mun suurin virhe.

Mutta niinkuin joku joskus sanoi, ei kukaan kasva yhdessä yössä aikuiseksi. Se vaatii monta risteystä, monta käännekohtaa. Siinä tehdään valintoja, jotka sillä hetkellä ovat tuntuneet oikeilta. Ei ole heikkous myöntää olevansa heikompi, sillä vihdoin oon tajunnut et moni muu on ollut se vahvempi osapuoli. Nyt mun on pikkuhiljaa alettava kattomaan peiliin ja todettava, että mä oon se paha. Mä oon se paha, mikä velloo sitä suhdetta.

Jos saisin päättää, tekisin monta käännekohtaa uusiksi, raivaisin uusia polkuja. Kattosin ekana peiliin ja opettelisin tajuamaan et hei minä, tajuuksä et täs sun ees seisoo ihminen joka on valmis taistelemaan sun puolesta, sun ja hänen yhteisestä taipaleesta. Eikä olla niin et hei minä, tajuaksä et sä et osaa olla tässä, pakene vielä ku voit!

Ihminen tekee virheitä. Ihmine kasvaa. Mutta tuleeko jossain kohta virhelistasta niin pitkä, ettei sitä enää korjatakaan? Silloin ei auta korjauslakka musteen päällä. Jääks mä sillon yksin?

Arvon lukijani, jos sinulla on joku jota rakastat. Raivaa polku hänen kanssaan.

4/27/2017

Takapakkia

Kun seisot katkoviivalla, huomaat et oot saavuttanu itessäs jotain todella hienoa.

Se kuori minkä sisään oot käpertynyt on auennut vähän. Se et sä opit kattomaan ihmisiä ja puhumaan niille sun tunteista. Sä et niele sanoja, vaadit kohdata toisen äänen. Et lopeta tunteitas viestiin. Et elä pelossa.

Tää vuosi piti olla rakkauden vuosi. Alkuvuosi on näyttänyt kompastuskiveltä. Mahtavia ihmisiä, silti mahdottomia tunteita. Taipaleita jotka ovat alkaneet, mutta loppuneet myöskin nopeammin kuin minä oppisin sanomaan aakkoset takaperin.

Rehellisesti minun uskoni kahden ihmisen väliseen yhteyteen on mennyt. Ne tuntuu avaavan epäuskon haavoja. Ne tuntuu repivän niistä kohti mistä juuri luulee parantuneen.

Eilen yöllä puhuin puhelimessa ystäväni kanssa. Se oli pelastus. Minä uskon siihen että se kantaa. Ystävyys. Onneksi rakkautta on monenlaista, kumppanuutta, intohimoista, ystävällistä. Tällä hetkellä se kumppanillinen ystävyyssuhde on tärkeä.

Nyt vain kaipaisin haleja ja pusuja, sellaisia ystävyyspusuja, aitoja halauksia. Paijausta. Sit mä voisin taas päättää et ehkä mä vielä annan uskoni rakkaudelle.

Koska tää vuosi on vasta edennyt 1/4 verran, eikä pettymyksiä vielä oo saatu tarpeeksi. Onneksi kokemukset opettaa ja ihmiset kasvattaa.

3/21/2017

Kun toisen katsominen saa sut hymyilemään.

Se on jännittävä tunne.

Et tarvitse sanoja, katse. Se riittää.


1/05/2017

Tyynyostoksilla

Täydellisen kumppanin metsästys on melkein kun tyynyostoksilla käyminen.

Tyyny kuin kumppani ei saa aiheuttaa jatkuvaa niska-hartiakipua, päänsärystä puhumattakaan. Sen kanssa tulisi olla levollinen olo ja sen pitäisi rauhoitaa.

Tyyny on usein liian kova, tai liian pehmeä, kumppanista puhumattakaan. Joissain tapauksissa se lösähtää aivan liian nopeasti, jonka seurauksena joutuu lähteä uusille vuodevaateostoksille. Välillä joillain on sängyssä useampi lösähtänyt tyyny, kun täydellinen tyyny puuttuu. Lösähtäneet tyynyt täydentävät toisiaan; hyvän unen takaamiseksi.

Usein kuitenkin useampi lösähtänyt tyyny ei tarjoa samaa täydellistä unta kuin yksi ja ainutlaatuinen tyyny. Saa usein kieriä ja pohtia, selata verkkokauppoja ja pohtia millainen tyyny olisi hyvä. Välillä niitä käydään koeajamassa ja testailemassa, että olisiko tästä nyt pitkäaikaiseen nukkumiseen tarkoitettu tyyny. Yleensä heikolla menestyksellä. Joskus kyllä ammattilaisten auttamana löytyy hyvä tyyny, tyyny jota saattaa kestää useamman kuukauden tai peräti vuosia. Mutta sekään ei tarkoita että tyyny olisi täydellinen.

Täydellinen tyyny, on puhdas, sopivan pehmeä, sopivan jämäkkä ja se riittää yksin. Silloin ei tulisi mielenkään vaihtaa sitä. Se ei herätessä pakota nousemaan ylös vaan jäämään siihen. Se ei herätessä ole saanut niskoja jumiin. Se on siinä. Se ei ole heitetty unissaan pois.

Sellainen tyyny tai kumppani on ostoreissun arvoinen.

Etsivä löytää.

1/02/2017

2017 - Olet valettu rakkaudesta

Muutosten vuosi on alkamassa.

2016 vuosi keskittyi paljon itseeni. Vuosi joka sisälsi paljon itseoppimista, paljon tunnekäsittelyä. Aloin oppimaan millaista on olla yksilö. Tuli menetettyä paljon, mutta ehkä joskus maailma antaa tähän kaikkeen vastapainoa.

Olen oppinut millaista elämää tarvitsen, ketä siihen tarvitsen.

2017 tulee olemaan rakkauden vuosi. Siitä tulee minun pykäläni oppia rakastamaan. Rakastua ja rakastaa. Aion keskittyä ymmärtämään, miltä tuntuu olla rakastunut ja miltä tuntuu olla onnellinen toisen kanssa.

Siitä tulee vaikein vuosi koskaan. Siitä jos jostain olen varma.

Rakkaus on kaunis asia, se on myös yksi pelottavin.

Tänä vuona tahdon oppia ja ottaa riskin. Olla valmis jakamaan maailma toisen kanssa.

Oon työstänyt sanoja tähän bloggaukseen monta päivää, naputtanut ajatuksia kävellessäni kaduilla, junassa ja toisten luona. Tää teksti on ollut muovattu luonnos vuodesta 2017. En ollut varma tuleeko tästä ikinä valmista, mutta onko rakkaus ikinä valmis? Sen takia on tekstini oikeus olla epälooginen ja epätäydellinen.

Ajatuksia jotka mulle on herännyt kun rupesin pohtii, että nyt mun on aika oppia rakastamaan.

Mitä kun mä näen toisen, niin katsooko se mua vai muualle?
Etsinkö mä rakkaudelta jotain mitä se ei ikinä tule olemaan?
Pitäiskö mun olla yksin panostamas siihen et me oltais me, eikä minä ja sinä?
Mitä sit jos tuntuu et mä jaksaisin ehkä joskus leikkiä kotia, mutta kyllästyn oottaa armopaloja?

Tälläsiä kysymyksiä mulle herää. Mun mielestä rakkaus on muutenkin hyppy tuntemattomaan. Leikittelyä ohuella jäällä ja trapetsitaiteilua tunteiden maalla.

Entä jos toinen on kiinni jossain muussa niin valmis? Mä en oo varma oonko vielä valmis rikkoo sydäntä rakastaakseni poissaolevaa.

Ekaa kertaa uskon, että tuun olemaan valmis vastaanottamaan ilot ja surut niinkuin ne kuuluu. Prosessoidusti ja jatkaen.
Tahdon et tämä vuosi koostuu palasista joista lopulta tulee ehjä kokonaisuus. Monesta sirpaleesta, josta rakentuu ehjä kuvajainen.

Taival täyttyy varmasti ennakkoluuloista, peloista ja suruista. Se on kuitenkin ihmiselle täysin luonnollista tunnekulkua, mutta se tulee täyttymään myös ilosta. Kaikesta mitä toinen rakkaudessaan voi vierelleen kantaa.

Tämä vuosi on minun aikani lopettaa katkera ajattelu rakkaudesta. Jokainen meistä tarvitsee jonkun vierelleen, jokainen joskus tarvitsee ihmisen joka kuuntelee. Jokainen tarvitsee hetken, mihin voi kaikki arjen huolet hukuttaa. Jokainen tarvitsee joskus sylin mihin kylmyydessä käpertyä.

Jokainen meistä tarvitsee rakkautta.

Tarviin viereeni ihmisen, joka yllättäisi.

Ihmisen joka antaisi mulle syyn tajuta et rakastaminen on mahdollista. Ettei toinen ole toisen kanssa vain fyysisten syiden takia. Ettei toista janota vain humaltuneen ensikertalaisuuden piikkiin.

Tahdon ihmisen vierelleni joka olisi ja menisi. Menisi ja tekisi; ei jämähtäisi. Minä jos kuka olen jämähtäjä.. Tyytyjä. Työn puolesta menen enemmän ja vähemmän mutta jääminen kotiin vapaan hetkinä tuntuu hyvältä. Siltikin toivoisin, että se ihminen joka olisi vierelläni tajuaisi sen.
Se toinen lähtisi viemään minua maailmaan, pakottaisi seikkailemaan. Olisi valmiina istumaan alas ja pelaamaan korttia.

Sellainen ihminen, sekä sellainen elämä voisi olla upeaa. Kaikkea rosoista ja kivistä taivalta myöten.

Ihminen joka ei vaadi seurassa liikaa huomiota, mutta niitä pieniä asioita muiden lähellä.
Pöydän alla jalkapeliä, käden sivelyä, katseita. Pientä huomiota muttei liikaa.

Tarvitsen ihmisen, joka pitää hyvänä. Ihmisen, jota jaksaa pitää hyvänä. Ihminen joka haastaa minua rakastamaan, ihminen joka puhuu kanssani. Keskustelee. On aito. Rakastaa aidosti.

Tahdon ihmisen, joka on hyvä.

Koska kaikki mikä rakkaudessa on kirjoitettu. Kirjoitetaan jälleen.
2017. Ole hyvä ja rakasta. Ja jaa rakkautta.